Pihakivi.com yhteisön kotimaiset pihakivivalmistajat ovat tuoneet tänäkin keväänä markkinoille monia mielenkiintoisia uutuuksia, uusia värejä ja ratkaisuja. Niitä on esitelty ammattilaisten Viherpäivillä sekä kevään messuilla mm. Helsingissä ja Turussa.
Juuri nyt esimerkiksi hulevesien hallintaan tarkoitetut hulekivet ovat kiinnostaneet messuvieraita. Hulevesien hallinta on tärkeä aihe, jonka merkitys korostuu myös pientalojen pihoissa, Monet haluavatkin suunnitella ja rakentaa esimerkiksi pihan ajoalustat ja autopaikat kiveyksillä, jotka auttavat sade- ja valumavesien imeytyksessä.
Bendersin Delta Drain -hulekivi läpäisee vettä tehokkaasti
Bendersin Viherpäivien osastolla esillä oli tehokkaasti vettä läpäisevä hulekivi, viistereunainen Delta Drain. Kivien muodot lukitsevat kivet toisiinsa, ja ne kestävät kovaa kulutusta. Delta Drain ovat osa Bendersin Eco-line tuotteita, jotka vähentävät typen oksidien muodostumista ilmassa.

Bendersin Delta Drain
Betonilaatan uutuutena Beto-pihatiilet ja Hule Iso sauvakivi
Betonilaatan uutuutena esittelemme Beto-pihatiilet. Pitkäikäiset ja Pohjolan olosuhteista hyvin kestävät kivet sopivat erinomaisesti mm. ajo-alustoille. Värivaihtoehtoja on useita. Pinta voi olla sileä tai kauniisti patinoitu.

Betonilaatan Beto-pihatiilet
Betonilaatan valikoimaan kuuluvat myös hulevesi- ja ruohokivet. Uutuus Hule Iso sauvakivi valmistetaan vettä läpäisevästä betonista. Kiven toimivuuden kannalta myös alustan rakenne tulee olla vettä läpäisevä.
Lakan Betonin uutuuksissa hulekiviä, muurikiviä, laattoja ja nuotiopaikka
Lakka esitteli Viherpäivillä Hulekatukiven, jossa läpäisevän pinnan osuus on 28,2 %. Paksu 80 mm kivi kestää myös raskaammat ajoneuvot ja se toimii vaikkapa taloyhtiöiden pelastusteissä. Saumaksi sopii esimerkiksi musta sepeli tai vihreyttä lisäävä nurmikaista. Symmetristen nystyjen ansiosta kivistä onnistuu myös kalaruotoladonta.

Lakan Hulekatukivi ja Katulankku
Loimu muurikivi on kaunis ja eläväpintainen kivi, joka sopii esimerkiksi 60–70 cm korkeisiin istutusaltaisiin. Siitä voi rakentaa myös näyttävän pöydän tai tiskin vaikkapa kesäkeittiöön tai terassille.

Lakan Loimu-muurikivi
Lakan uutuus on myös eläväpintainen, aaltoileva ja loimumainen Patiolaatta. Helppohoitoinen valinta pihan jalankulkualuille ja sokkelin viereen. Väreinä harmaa ja musta.

Lakan Patiolaatta
Luonnonläheinen Kaarna-laatta metsänruskeana on kaunis ja luontoon sointuva, eläväpintainen ratkaisu. Se sopii myös yhdistettäväksi harmaan betonilaatan kanssa.

Lakan Kaarna-laatta metsänruskeana
Nuotiopaikat ovat kysyttyjä kesän kynnyksellä sekä kotien että vapaa-ajan asuntojen pihoja ajatellen. Lakan Pyörre nuotiopaikka sopii pienellekin pihalle. Se on helppo koota. Väreinä harmaa ja musta. Uusi Antiikkinuotiopaikka Leimu on ajaton ja monikäyttöinen. Se sopii pienille ja suurille piha-alueille. Toimii myös istutusaltaana. Väreinä harmaa ja musta.

Lakan Antiikkinuotiopaikka Leimu
Lammin Betoni keskittyy muurikiviin
Lammin Betonin valmistamia pihatuotteita ovat näyttävät muurikivet.

Lammin muurikivat monitasoisena pihamuurina
Muuri soveltuu matalasta kukkapenkin reunasta aina 3 metriä korkeaksi tukimuuriksi. Kiven rakenne mahdollistaa tehokkaan terästyksen ja valun. Kulmat ja kaaret onnistuvat suoraan latomalla kivet haluttuun muotoon. Kaarevuussäde on kolme metriä. Väreinä harmaa ja musta. Muuriin on suunniteltu myös siihen sopiva valaisin.

Lammin muurivalaisin
Rakennusbetoni- ja Elementti panostaa vähähiilisiin hulekiviin
Rakennusbetoni- ja Elementti on panostanut vähähiilisiin tuotteisiin Carbonaide-teknologialla, jossa hiilidioksidia sitoutetaan betonituotteisiin kemiallisesti. Prosessi vähentää kasvihuonepäästöjä, sillä betoni toimii itsessään hiilinieluna ja sitoo hiilidioksidia koko sen käyttöiän ajan.
Yrityksen Hulevesikivissä on vettä läpäisevä muoto ja suuri varastokapasiteetti. Hulekivet on saatavana Garbonaide-teknologialla valmistettuna ja kiveen sitoutetaan 5.1 % hiilidioksidia tuotteen painosta.

Rakennusbetoni ja elementin hulekivi parkkipaikalla
Rudukselta uutuuksia ja kattava valikoima hulekiviä
Kauden uutuus on Vaateri, monikäyttöinen L-elementti. Sen avulla syntyy helposti istutusaita, pengerryksiä, reunoja ja rajauksia ja vaikkapa säilytyslaatikko polttopuille.

Ruduksen Vaateri L-elementeistä koottu säilytyslaatikko polttopuille

Ruduksen Vaateri L-elementti istutusaitana
Innovatiivinen ja monipuolinen Opus-muurijärjestelmä on valmiiksi mietitty kokonaisratkaisu. Kolme rakenne-elementtiä ja kansi. Sopii muureihin, istutusaltaisiin, pilareihin, portaisiin tai vaikkapa kesäkeittiöön. Tuotteessa on hienostunut, profiloitu pinta. Väreinä harmaasävyinen rakka ja hiekanruskea dyyni. Etualalla Gaala-laatta.

Ruduksen Opus-muuri ja Gaala-laatta
Uuden Riimulaatan pinnassa kiemurtelee tuttu Riimukiven kuvio. Riimulaatan voi yhdistää ladonnassa myös sileäpintaisen laatan kanssa ja hulevesiä imeyttävän Riimukiven rinnalle. Näyttävissä Riimukivissä vettä läpäisevä pinta-ala on jopa 36 %. Kivi voidaan saumata kiviaineksella tai nurmella.

Ruduksen Riimukivi – elävä pinta kahdella tavalla, kahdessa värissä
Uusi Polar-Antiikki on ajattoman tyylikäs kivi kotipihan kaikkiin kivipintoihin. Polar-Antiikki on ilmeeltään sitä, mitä pihan betoninen päällystekivi karkeimmillaan voi olla – silottelematon, ja kuitenkin kaunis kaikessa rouheudessaan. Se sopii kotipihan ajoneuvoalueille ja on luonteva valinta myös poluille ja terasseille sekä reunojen rajauksiin.

Ruduksen Polar-Antiikki
Ruduksen Hule-Kartanokivi on valmistettu vettäläpäisevästä betonista. Se soveltuu kohteisiin, jossa halutaan imeyttää sadevesiä. Vedenläpäisy on 25,5 % Toimivuuden kannalta alusrakenteen on myös hyvä olla vettä läpäisevä. Hule-Kartonokiviä ei saumata.

Ruduksen Hule-Kartanokivi
Lumo-kartanokivi toimii hulevesien imeytyksessä, kun siihen valitaan nurmi- tai sora-ainessauma. Monimuotoisilla Riimukivillä saa näyttävää ja elävää pintaa. Neliönmuotoisissa Golfkivissä yhdistyy nurmen vihreys ja betonikiven kestävyys. Kivi sopii hyvin pihan pysäköintialueelle ja taloyhtiöiden pelastusteille. Sepelisauma on myös mahdollinen. Perinteinen reikälaatta pitää myös pintansa vuodesta toiseen hulevesien imeyttäjänä. Se toimii myös pengerryksissä ja luiskissa.

Ruduksen hulekiviä: Lumo-kartanokivi, Riimukivi, Golf-kivi ja Reikälaatta