761

Helppohoitoinen laatoitus

Nurmi- tai istutusaluetta ei ole suositeltavaa tehdä kiinni rakennuksen sokkeliin. Kosteusongelmien eliminoimiseksi seinän vierusta kannattaa täyttää ilmavalla sora-aineksella. Pihan hoitotöitä helpottamaan sokkelin ympärille voidaan lisäksi asentaa noin puolenmetrin levyinen betonikiveys – tai laatoitus. Kivet asennetaan nurmipinnan tasoon. Kun toinen ruohonleikkurin pyöristä kulkee tasaista kiveystä pitkin, leikkaaminen on helppoa eikä seiniviereen jää viimeistelyä vaativia heinätupsuja.

Pohjaus

Koska seinivierikiveyksillä ei yleensä liikuta, pohjaustyössä pääsee suhteellisen helpolla. Työ tapahtuu poistamalla humusmaa kivettävältä alueelta, ja täyttämällä kaivanto esimerkiksi karkealla soralla. Tiivistyksestä on huolehdittava siinä määrin, etteivät kivet, tai seinivierelle asennetut laatat painu ajan mittaan itsestään. Tiivistyksen jälkeen sorakerroksen päälle levitetään ohut asennushiekkakerros ennen kivien asentamista. Myös tarvittavat kallistukset rakennuksesta ulospäin on hyvä muistaa.

Vanhoissa rakennuksissa kosteus -ja routaeristykset ovat usein puutteellisia. Eristykset kannattaa korjata ajan tasalle rakennuksen rakennesuunnittelijan antamien ohjeiden mukaisesti ennen kivien tai laattojen asentamista

Uudisrakennusten seinivierikiveyksiä tehtäessä erillisiä pohjaustöitä ei yleensä tarvita lainkaan, sillä pohjustukset ovat hoituneet automaattisesti rakennuksen perustusten yhteydessä.

Asentaminen

Seinivierikiveyksen asentamisessa palvelevat samat apuvälineet kuin mitä pihakiveyksiä tehtäessä. T-kiskot tai suorat puulistat ovat hyvä apuväline asennushiekan tasausvaiheessa ja linjalangalla kannattaa tarkistaa vähintäänkin sokkelin suoruus. Etenkin vanhoissa rakennuksissa saattaa toisinaan olla mittaepätarkkuutta. Laatat kannattaa kuitenkin laittaa aina suoraan riviin sokkelissa mahdollisesti olevista pullistumista huolimatta.

Seinivierikiveyksien työläimpiä kohtia, etenkin betonilaattoja käytettäessä, ovat rakennuksen kulmiin ja seinustoille sijoittuvien kaivojen ympärystät. Halkaisijaltaan pienten kaivojen ympyränmuotoiset leikkuut onnistuvat parhaiten yhden käden kulmahiomakoneella, joka on varustettu timanttiterällä. Olipa seinän vieressä laatoitettavalla alueella kaivoja tai ei, kiveys kannattaa aloittaa rakennuksen kulmasta täysillä laatoilla, ja tehdä tarvittavat sovituskappaleet kiveyksen keskikohdan paikkeille. Asennustyön lopuksi seinivierikiveykset saumataan hienolla hiekalla ja harjataan puhtaiksi.

766

746

1124