Pihan taitava kunnostaminen parantaa asumisviihtyvyyttä ja nostaa asunnon arvoa samalla tavoin kuin talon remontointi. Pihasaneeraus kannattaa aloittaa huolellisella suunnittelulla, jotta saadaan rakennuksen ja pihapiirin henkeen sopiva ratkaisu ja vältetään ylirakentamista sekä vääränlaisia materiaaleja. 

Kunnostustarpeeseen vaikuttavat monet tekijät. Monista vanhoista rakennuksista puuttuvat esimerkiksi sokkeleiden kosteuseristykset ja rännikaivot ja jos niitä ryhdytään lisäämään, on maankaivuun yhteydessä luontevaa tehdä myös pihan saneeraustöitä. Myös jäte- ja hulevesijärjestelmien päivitys ja lämmitysjärjestelmien uusiminen kannattaa hoitaa kuntoon samalla, kun kaivinkoneet ovat tontilla.

Kimmokkeen piharemonttiin voivat antaa esimerkiksi elämäntilanteiden muutokset, kasvillisuuden ränsistyminen, rakenteiden rappeutuminen ja kiinteistökauppa omistajavaihdoksineen.

– Pihan kunnostamisella haetaan usein myös helpotusta puutarhanhoitotyöhön, ja mikään ei toki estä uudistamasta pihapiiriä pelkästään vaihtelun vuoksi. Remontin kohteeksi voidaan valita joku tietty osa pihasta. Hyvän suunnitelman avulla piharemonttia voidaan toteuttaa myös osa kerrallaan, toteaa rakennusmateriaalien tuoteryhmäpäällikkö Tiina Kaskiaro Rakennustuoteteollisuus RTT Ry:stä.

On myös tutkittu, että siisti ja hyvin hoidettu piha nostaa koko talon arvoa.

– Pihan siisti yleisilme ja helppohoitoisuus ovat kiinteistön arvon kannalta pihan merkittävimmät ominaisuudet. Erityisesti pihan sisääntulolla ja oleskelualueilla on merkitystä, Kaskiaro toteaa.

Kirjallinen pihasuunnitelma ohjaa pihan kunnostuksen toteutusta

Pihan kokonaisvaltainen saneeraus alkaa aina hyvästä suunnittelusta. Omien toiveiden lisäksi myös asemakaavassa saattaa olla pihajärjestelyjä koskevia määräyksiä. Esimerkiksi autopaikkojen määrä, tontin viheralueiden sijainti, aitaaminen ja mahdollinen puiden säilyttäminen ovat tällaisia seikkoja.

– Kunnostussuunnitelman teossa voi apuna hyödyntää suunnittelun ammattilaisia. Mahdollisimman yksityiskohtainen, paperille laadittu suunnitelma helpottaa mm. määrä laskentaa, kustannusarvion laatimista ja käytännön toteutustyötä, ja on välttämätön mikäli remontin teettää ulkopuolisella urakoitsijalla. Suunnitelma mahdollistaa myös vertailukelpoisten tarjousten pyytämisen.

– Pihan kunnostusta voi hyvän suunnitelman avulla toteuttaa vision mukaisesti myös jakamalla työtä ja kustannuksia useammalle vuodelle. Hyvän suunnitelman avulla työjärjestys pysyy tässäkin tilanteessa mielekkäänä, Kaskiaro opastaa.

Kysy itseltäsi miksi ja miten?

Miten ympäristö ja ilmansuunnat vaikuttavat pihasi käyttöön? Mistä pidät ja onko jotain, mistä on aika luopua? Mitä toivot pihalta tulevaisuudessa? Miten huomioida ratkaisuiden ajan kestäminen, kuinka paljon ylläpitotyötä haluat tehdä? – Siinä on lista kysymyksiä, joihin kannattaa vastata, kun suunnittelet pihan kunnostamista.

– Suunnittelutyön lähtökohtana ovat pihan käyttäjän toiveet, tarpeet ja käytettävissä oleva budjetti. Jotta pihasta tulisi mahdollisimman toimiva ja käytännöllinen on suunnittelussa hyvä kiinnittää huomiota maasto-olosuhteisiin, hulevesien ohjaamiseen ja aurauslumien sijoittamiseen, ilmansuuntiin, kulkuväyliin, autopaikkoihin, oleskelualueisiin, huoltopihaan varusteineen, Kaskiaro listaa.

Pihakivet saneeraajien suosiossa

Betoniset pihakiveykset täyttävät useimpien pihan rakentajien ja kunnostajien toiveet osana helppohoitoista ja näyttävää pihapiiriä.

– Pinnoitettavia alueita ovat usein esimerkiksi polut ja -käytävät, oleskelu- ja grillialueet, pääsisäänkäynti ja autolla liikennöitävät alueet, Tiina Kaskiaro toteaa.

Lisäksi esimerkiksi huoltopiha, tomutus- ja pyykinkuivaustelineen sekä jätekatoksen alusta kannattaa päällystää pihakivin jo pelkästään puhtaanapidon helpottamiseksi.

Pienikin parannus piristää

Aina piharemontin ei tarvitse olla massiivinen ja suuri. Pihasta voi myös kartoittaa niitä kohteita, jotka ovat häirinneet omaa silmää ja jotka voi toteuttaa helposti ja pienellä budjetilla. Tästä esimerkkinä nurmikon ja istutusten rajaamiset.

– Tässä esimerkissä nurmikon ja istutusten väliin rakennettiin kiriraita. Se piristää vanhan kukkapenkin ilmettä ja luo siihen siisteyttä ja ryhtiä. Viiden metrin rajausprojektiin vierähti aikaa noin puoli päivää ja 27 kpl suorakaiteen muotoisia betonikiviä. Ja tämän tyyppisen pikkuparannuksen voi loistavasti tehdä myös itse, Kaskiaro tiivistää.

Kukkaistutuksen lähtötilanne.

Kiriraidan valmistumisen jälkeen.

Istutukset kiriraidan valmistumisen jälkeen.

Tutustu pihakiveyksen suunnitteluun ja tekoon

Kotimaiset pihakivivalmistajat tarjoavat pihan rakentajille ja kunnostajille kattavan infosivuston osoitteessa pihakivi.com. Tietopakettia täydentävät ammattilaisen, pihakivimestarin blogissaan antamat ohjeet ja vinkit.

Sivustolta löytyy myös pihan kunnostusopas, joka auttaa saneerausprojektin suunnittelussa, nostaa esiin yleisiä piharemonteissa esiintyviä haasteita sekä antaa tietoa ja inspiraatiota onnistuneisiin ja pitkäikäisiin piharatkaisuihin.