Pihat nukkuvat nyt lumipeitteiden alla ja luonto kerää voimia kevään kasvukauteen. Runsaslumisena talvena pihan huolto on vaatinut paljon lumitöitä, ja lunta on kertynyt välillä ongelmaksi asti. Hankien aikaan on hyvä suunnitella oman pihan toimintoja tulevaa kesää varten, ja ehkäpä miettiä myös tulevien talvien lumenluontia ja lumen sulamisen hallintaa keväällä.

 

Toimivassa pihassa kaikilla toiminnoilla on omat paikat, ja pihalla liikkuminen on sujuvaa ja turvallista. Pihan materiaalit ovat kestäviä. Ne luovat viihtyisyyttä ja helpottavat pihan huoltoa.

– Pihan suunnittelu kannattaa aina aloittaa miettimällä omia tarpeita, ja ryhtyä toteuttamaan niitä pala kerrallaan, Rakennustuoteteollisuus RTT:n tuoteryhmäpäällikkö Tiina Kaskiaro toteaa

Tarvitaanko pihalla esimerkiksi käytäviä, portaita, pengerrystä, muureja ja suoja-aitoja. Tai onko toiveenasi oleskeluterassi, grillipatio tai pihakeittiö? Myös hyötypuutarha, kasvimaa ja komposti voivat olla pihalla puuhastelijan toive juuri tulevalle kesälle.

Pihan toimivuutta parantaa, kun huomio myös autojen pysäköinti- ja kääntöpaikat sekä jätteiden säilytystilat.

 

 Pihan toiminnot myös talvea ajatellen

Piha kannattaa suunnitella ympäri vuoden toimivaksi. Pimeä syksy ja luminen talvi ovat Suomessa suuri osa pihaelämää. Pihakiveys on ryhdikäs ja helppo myös talvella. Muurien pystypinnat näkyvät talvellakin ja tuovat ilmettä pihaan. Muureihin voi myös helposti yhdistää valaistusta ja parantaa pihan turvallisuutta pimeään aikaan.

Näin talvella moni on varmaan huomannut, että myös lumen auraamisen paikat kannattaa miettiä pihaa suunnitellessa valmiiksi, Kaskiaro toteaa.

Talvista liukkautta estämään voidaan valettuihin portaisiin asentaa betonilattioissa käytettävää lämpökaapelia, joka sulattaa jään ulkoportailta ja vähentää lumitöitä. Hiekoitussepeli on hyvä ja yksinkertainen tapa poistaa liukkautta myös portailta ja pihakiveyksiltä. Kun jää on sulanut, murskeen voi lakaista vaikkapa kukkapenkkiin.

Hyvin toimivassa pihassa on myös toimiva vedenhallinta

Jotta piha kuivaisi päällystetyltä alueiltaan nopeasti, eikä vesi pääsisi kerääntymään lammikoiksi pihalle, pihan pinnat kallistetaan. Vedet johdetaan aina rakennuksista poispäin. Kauempana pihalla vedet voidaan imeyttää maahan.

– Pihalta aurattavat lumimassat kannattaa myös pyrkiä sijoittamaan niin, että niiden sulaessa vesi imeytyy maahan. Jos tila sallii, lumia varten voi suunnitella esimerkiksi hulevesikivillä päällystetyn alueen, jolle lumia on helppo kasata. Kesällä tilaa voi käyttää vaikkapa vieraiden parkkeeraukseen tai matontamppaustelineen alustana Kaskiaro toteaa.

Tässä pihassa on rakennettu vierasparkkipaikka, jota voidaan talvella käyttää myös pihalta aurattavien lumien sijoittamiseen.

Keväällä suunnitelmat jo valmiina

Talvi on hyvää aikaa suunnittelulle. Hyvä idea on ottaa suunnittelun avuksi esiin pihalta kesäaikaan otettuja valokuvia. Niiden avulla voi hahmottaa pihan mittasuhteita ja olemassa olevia istutuksia nyt, kun lumipeite peittää pihan. Kuvien kautta palautuu varmaakin mieleen myös kesällä syntyneet ideat pihan toimintojen parantamiseksi.

Talven aikana tehtyjä suunnitelmia voi alkaa heti keväällä toteuttaa, jolloin niistä ehtii iloita jo tulevana kesänä.

– Kaikki muutokset eivät edellytä suuria investointeja ja pihaa voi rakentaa pikkuhiljaa. Paljon on mahdollista tehdä myös itse ja tarvittaessa saa esimerkiksi asennusapua. Pihan kunnostustöissä voi työn osalta hyödyntää myös kotitalousvähennystä, Kaskiaro muistuttaa.

Ideoita pihakivi.com -sivustolta

Pihakivi.com -sivusto on piharakentajan ja -remontoijan vinkki- ja ideapankki. Sivustolle on koottu ohjeita suunnittelusta asentamiseen ja erilaisiin pihatuotteisiin. Sivuston kautta pääsee tutustumaan myös Pinterestiin koottuihin ideoihin ja osallistumaan aktiiviseen pihaihmisten Facebook-ryhmään. Pihakivi.com sivustoa ylläpitävät yhdessä kotimaiset pihakivivalmistajat.