hb-pihakaytava_pieni

Leikkialueet

Pihakivet sopivat hyödynnettäviksi myös lasten leikkialueilla.

Hyppyruudukko

Pikkuväen suosima hyppyruudukko syntyy helposti esimerkiksi kymmenestä betonilaatasta, jotka voidaan latoa joko omaksi kokonaisuudeksi, tai osaksi päällystettyä polkua tai pihakivipatiota. Laatat on mahdollista asentaa niin hiekalle, nurmelle kuin asfalttiin.

Asennus- ja peliohjeen löydät tästä

Leikkimökin edusta

Pieni kivinen patio leikkimökin edustalla ja pikkuväen mittoihin suhteutetut puutarhakalusteet kruunaavat lastenkutsut. Betonikivistä tai – laatoista sokkeliin kiinni ladottu seinivierikiveys mökin ympärillä kohentaa leikkialueen ilmettä ja helpottaa nurmikon leikkaamista.

Hiekkalaatikko

Hiekkalaatikko on hyvä sijoittaa lähelle taloa, turvallisesti samalle alueelle, missä aikuiset mielellään oleskelevat. Hiekkalaatikko voidaan sijoittaa sekä nurmikkoalueelle että kivetylle alueelle. Hiekkaa varten jätetty syvennys ympäröidään muurikivillä, joiden yläreuna tulee nurmikon tai kiveyspinnan kanssa samaan tasoon. Muurireuna voidaan myös jättää hieman matalammaksi, jolloin muurin päälle nurmikon tasoon asennetaan suusikokoisemmat betonilaatat. Hiekan jäädessä oleskelupinnan alapuolelle ei synny reunakoroketta ja laatikolle pääsy on helpompaa. Hiekkalaatikon ympärystän kiveäminen laatikon reunaan asennetuin betonilaatoin helpottaa nurmikon hoitoa.

Hiekka-allas

Hiekkalaatikko voi olla myös pyöreä allas. Markkinoilta löytyy suorakaidemuurikivien lisäksi muurikiviä, jotka taipuvat kaarirakenteeksi hiekka-altaan reunoille. Kun lapset ovat kasvaneet ulos hiekkaleikeistä, laatikko tai allas voidaan muuttaa esimerkiksi vesiaiheeksi tai kivetyllä alueella täyttää ja pinnoittaa ympärillä olevilla pihakivillä tasaiseksi pinnaksi.

Hyppyruutu laatoista

Hyppyruudukko syntyy nopeasti ja helposti myös isompikokoisista (400 x 400 mm) betonisista laatoista. Reunakiveys luo lisää tilaa ruudukkolle ja  reunakivistä tehtynä pitää sen paikoillaan.

Heittoalustat

Pihapelien alustoista, kuten esimerkiksi tikan heitto, tulee kestävämpiä ja tasaisempia, kun pohjat päällystetään kovilla pinnoitteilla.

Turvallisuus

Lasten leikkialueita suunniteltaessa turvallisuustekijät on huomioitava erityisen tarkasti. Betonipinnoitteita voidaan hyvillä mielin käyttää leikkialueen päällysteinä, mutta jokaisen leikkivälineen kohdalla on aina erikseen tarkistettava pehmustetun turva-alustan tarpeellisuus.

1759

leikkialueet

Hyppyruudukko

leikkialueet_2

hb-pihakivet

Hiekkalaatikko_lastenleikkeihin-1

1127

PIHAKK3U