Vihertyöt
Kasvualustat
Kasvualustan laadulla on suuri merkitys puutarhan hyvinvoinnille. Saneeraustyön ajaksi kasaan varastoitavaksi kuorittu multa palvelee korkeintaan tulevan nurmialueen pohjalla. Nurmikon pintamullaksi ja kasvien kasvualustaksi hankitaan laadultaan parasta, saatavilla olevaa, seulottua multaa.
Nykyiset kasvualustat ovat yleensä peruslannoitettuja ja -kalkittuja, mikä kannattaa kuitenkin varmistaa myyjältä. Vanhasta omasta mullasta voi haluttaessa teettää maa-analyysin ja pyytää lannoitusohjeet perusparannusta varten. Maa-analyysejä tekevät mm. Viljavuuspalvelu www.viljavuuspalvelu.fi ja Hortilab, www.hortilab.fi.
Vanhoissa pihoissa kasvualustat ovat useimmiten pahasti rikkaruohottuneita, ja ne on luontevaa uusia pihan muun saneerauksen yhteydessä. Istutuskuopat kannattaa kaivattaa koneella pohjamaanmuotoilun tai kiveyksien pohjaustöiden yhteydessä. Pensaille kaivetaan yhtenäinen, keskimäärin 60 cm syvä kaivanto. Perennojen kasvualustasyvyydeksi riittää noin 40 cm lajista riippuen. Puiden yksittäisten kuoppien syvyys on hyvä olla vähintään 70 cm ja leveys 120 cm. Nurmikolla sopiva kasvualustakerroksen vahvuus on noin 20 cm.
Istutusten rajaaminen
Betonikivirajaus viimeistelee kasviryhmien ilmeen erottaen istutukset ja nurmikon toisistaan, vähentää kitkemistä sekä poistaa kokonaan kanttaustarpeen, eli nurmireunojen säännöllisen oikaisun. Kivet asennetaan reunustamaan kasviryhmää nurmipinnan tasoon, jolloin ne eivät ole ruohonleikkuun tiellä. Kun toinen ruohonleikkurin pyöristä kulkee kiveystä pitkin, raja nurmikon ja istutusten välillä pysyy vähällä vaivalla selkeänä ja siistinä.
Nurmetustyö
Nurmetus on pihan rakennuksen viimeisimpiä töitä. Kasvualusta tasataan niin, ettei siihen jää vettä kerääviä painanteita, ja tiivistetään kevyesti ennen heinänsiemenen kylvöä. Jos haluaa nopeasti vihreää ja kerralla valmiin kokonaisvaikutelman, tasatulle multa-alustalle voidaan kylvön sijaan rullata siirtonurmimatto.
Kuntta
Kuntta eli metsäpohjasiirrännäinen on metsään rajoittuvien tonttien ja vapaa-ajanasuntojen suosittu helppohoitoinen nurmikon korvike. Kuntta asennetaan hiekkapitoisen, rikkaruohottoman ja vähäravinteisen, hyvin tasatun pohjamaan päälle.
Taimien istuttaminen
Istuttamisen jälkeen taimet kastellaan huolellisesti, ja tehohoitoa on hyvä jatkaa koko kasvukauden ajan. Rungolliset puut tuetaan kahdella tukiseipäällä. Sidokset kiristetään tukikeppeihin. Ne eivät saa hangata puun runkoa.
Vanhaa pihaa kunnostettaessa hyvin säilyneet kasvit siirretään valeistutusmaalta uusituille kasvupaikoilleen. Monivuotiset kukat jaetaan tarvittaessa ennen istuttamista. Ryhmiä täydennetään tarpeen mukaan uusilla lajeilla ja mielikasveilla.