Asuntomessut 2022 järjestetään Naantalissa ja jatkuvat 14.8. saakka. Upea ja luonnonkaunis Luonnonmaan saari on innoittanut rakentamaan uutta saaristoluonnon ehdoilla ja luontoa kunnioittaen. Saarella sijaitsee myös tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta.

Kunnallistekniikka on rakentunut luontoa varoen ja puita alueelta on kaadettu mahdollisimman vähän. Rakentaminen on haluttu toteuttaa alkuperäisiä maastonmuotoja kunnioittaen ja saariston omaa kasvillisuutta säilyttäen. Alue on lisäksi aurinkoenergian edelläkävijä, ja optimaalisen paisteen aikana Lounatuulen aurinkopaneelien sähköntuotto voi olla alueen kulutusta suurempaa.

Lounatuulen messualueen arkkitehtuuri myötäilee alueen hienoa kalliomaisemaa ja värimaailmassa vallitsevat luonnon värit: musta, harmaa ja ruskea. Piha-alueilla ei ole suuria nurmikenttiä, vaan luonnon metsäpohjaa ja kivikkoa. Pihaterasseissa ja patioissa on myös noudatettu luonnon inspiroimaa tunnelmaa, ja niihin on valittu kotimaisia, suomalaiseen luontoon sopivia pihakiviä. Maiseman väriskaala toistuu pihakiveyksissä.

Piharakentamisessa korostuvat luonnonmukaisuus ja helppohoitoisuus. Pihoja ei ole saanut aidata, vaan saariston luonto avautuu kauniina ja yhtenäisenä sekä alueen ulkopuolella että sisätilojen ikkunoista. Kestävät ja helposti hoidettavat kiveykset jatkavat luonnostaan alueen kalliomaisemaan sopivaa ilmettä.

Tuotteiksi ovat valikoituneet luonnon struktuureihin sopivat kivet, jotka on myös sävytetty luonnon värejä korostaen. Kotimaisista pihakivivalmistajista messuilla ovat näyttävästi esillä Betonilaatta Oy, Lakan betoni, Lammi kivitalot ja Ruduspiha.

Messukohteita on kaikkiaan 36, ja näistä omakotitaloja on kaksikymmentä. Tässä muutamia makupaloja messuilta.

Messukohde 3 Honka Haiku

Minimalistisen hirsitalon pihassa kiveys toistaa luonnon maisemaa. Pihasuunnitelma on saanut inspiraatiota Japanista. Sisäänkäynnissä on näyttävä terassiramppi, talon takana kaunis atriumpiha. Kiveyksenä Ruduksen Pianokivet.

 

Messukohde 5 Knaapi

Myös Jukkatalon kohteessa pihasuunnittelu on lähtenyt luonnon maisemasta. Kiveys on rakennettu Ruduksen Louhikivistä ja betonilaatoista. Korotetuilla istutusalueilla on käytetty Ruduksen Ristikko-muurikiveä ja liuske kivikatetta.

Messukohde 7 Hirsi-Kastelli Aisti

Kuntta ja maksaruoho ympäröivät tätä saariston inspiroiman kodin pihaa. Kiveyksissä on käytetty Lakan Loimukiveä, porrasaskelmia ja muurikiviä.

Kohde 8 Lakan Betonin Betoniviidakko

Kaunis ja lämminhenkinen koti nelihenkiselle perheelle. Pihasuunnittelun lähtökohtana on ollut rakentaa helppohoitoinen piha, joka mukailee luonnon muotoja. Myös pihakivet ovat luonnollisesti Lakan Betonin tuotevalikoimasta: Loimukiviä, Loimureunakiviä, Porraslaattoja ja Citymuurikiviä. Loimukivessä on kaunis vaalea pinta, joka sopii talon ja kallion värimaailmaan.

Kohde 10 K-rauta Villa Aalto

Myös tästä kohteessa helppohoitoisuutta on haluttu korostaa. Talon takana on suuri viihtymiallue, jossa on näyttävät kesäkeittiö, sohvaryhmä ja tulipaikka. Kiveyksissä on käytetty Lakan kiviä: Lomukiviä ja muurikiviä. Myös tulipiste on Lakan mallistosta.

 

Kohde 11 Kastelli Kultaranta

Skandinaavinen ja moderni koti kolmihenkiselle perheelle. Pihan materiaalina on eläväpintainen Ruduksen Louhikivi, josta rakentuu yhtenäinen ja maisemaan sopiva, harmoninen kiveys.

Kohde 14 Villa Myötätuuli

Suurikokoinen, vaalea ja pelkistetty hirsikoti. Talon takana on suuri terassi. Valo ja luonnonmaisema tulvivat sisään ikkunoista. Pihakiveyksissä on käytetty Lakan kiviä.

Kohde 15 Wing

Luontoa ja veneilyä harrastavan aikuisen koti avaa suuret ikkunat suoraan luontoon. Talossa ei ole 90 asteen kulmassa olevia seiniä ja sen kaunis kaarimuoto poimuilee kalliolla luontoa mukaellen. Pihakiveykset, muurit ja istutusaltaat on rakennettu Lakan Betoni kivistä. Myös istutusaltaaseen on haettu kaarevaa muotoa.

Kohde 19 Torppa Rauhala

Kahden aikuisen koti korkealla kalliolla. Ikkunoista avautuvat hienot näköalat alueen ylle rantaan saakka. Asukkaat haluavat viettää aikaa pihalla saariston upeasta luonnosta nauttien. Pihakiveykset on rakennettu Ruduksen Torino-kivillä, Luontokivillä ja Askel-porraskivillä.

 

Kohde 23 Rauhalanrinne

Lammin Betonin upea messukohde sijaitsee korkeimmalla paikalla, kaiken yläpuolella. Näyttävä piha terasseineen kiertää taloa ja tässä kohteessa pihalta löytyy myös pieni pala nurmikkoa. Laadukkaat kiveykset on toteutettu Lammin valikoiman muurikivillä sekä Ruduksen pihakivillä.

Kohde 24 Palokärki

Ekologinen talo, jonka ilme on skandinaavisen pelkistetty. Sisä- ja ulkotilat liittyvät saumattomasti yhteen. Betonilaatta Oy:n mustat roomalaiset kivet luovat ryhdikkään ja laadukkaan sisäänkäynnin sekä ulko-oven edessä että autokatoksessa.

Saunarivitalo

Messualueen rannassa on oma venesatama ja sen yhteyteen on rakennettu Suomen ensimmäinen saunarivitalo. Luovaan ratkaisuun päädyttiin, koska tontille oli lupa rakentaa vain yksi sauna. Saunat ovat kuin lomaosakkeita, joista ostaja saa oikeuden käyttää saunaa omalla vuorollaan. Yksi neljästä saunasta jää vapaasti vuokrattavaksi. Saunojen ympärille on rakennettu jämäkkä kiveys. Se on helppo pitää puhtaana ja se kestää aikaa.

Tervetuloa tutustumaan upeisiin messukohteisiin Naantaliin. Julkaisemme messujen antia myös pihakivi.com Facebooksissa ja Instassa.