Pihavalaistus

Hyvin suunniteltu valaistus on tärkeä osa pihan turvallisuutta ja tunnelmaa

Valaistus tuo pihaan elävyyttä, mutta ennen kaikkea se on tärkeää turvallisuuden kannalta. Pimenevässä syksyssä kulkureittien varrelle, kiveyksiin tai muureihin asennetut valot valaisevat parkkipaikoilla, pihapoluilla, rinteissä ja portaissa. Kauniisti valaistus polut, kasvit tai yksityiskohdat antavat mahdollisuuden nauttia pihan estetiikasta myös pimeällä. Ulkovalaistus lisää myös yleisturvallisuutta, sillä valaistu talo on aina asutun näköinen.

Helppo taskulampputesti auttaa valaistuksen suunnittelussa

Valoisina kesäiltoina pihavalaistus ei tule mieleen, mutta pimenevät illat tekevät pihavalaistuksen taas tarpeelliseksi. Huomaamme, että valoa tarvitaan oven edessä, portaissa. Kulkuväylät on hyvä valaista siten, että niillä on turvallista liikkua.

Pihavalaistuksen tarpeen hahmottaminen ei ole vaikeaa. Valaistusta kaipaavat alueet on helppo selvittää taskulampputestillä: mene ulos pimeään puutarhaan ja ota taskulamppu mukaan. Tarkkaile, mitä alueita osoitat taskulampulla. Juuri nämä valaisemasi alueet tarvitsevat lisää valoa.

Tärkeintä on valaista kulkuväylät ja kaikkien rakennusten sisäänkäynnit, jotta liikkuminen on turvallista ja kompastumis- ja kaatumisriski pienenee. Valot ja erilaiset lämmönlähteet jatkavat lisäksi terassien ja oleskelupatioiden käyttöä pitkälle syksyyn.

Turvallisuutta ja tunnelmaa valoilla ja älykkäällä valaistustekniikalla

Yksi keskeinen tavoite pihavalaistukselle on se, että pihapiirin rakennusten välillä ja keskeisillä alueilla tulisi nähdä liikkua yhtä turvallisesti pimeään aikaan kuin päivälläkin. Liikkumisen turvallisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa.

Älykäs tekniikka lisää valaistuksen toimivuutta. Toisin kuin usein kuvitellaan, älykäs ulkovalaistus ei vaadi pihalla suuria muutostöitä.  Hämäräkytkimet pitävät huolen, että ulkovalot syttyvät oikeaan aikaan. Hämäräkytkintä voi täydentää kellokytkinohjauksella, jolla valoja voidaan myös kytkeä pois, kun niitä ei tarvita.

Nykytekniikka mahdollistaa valaistuksen kytkeytymisen päälle pihalla liikuttaessa, jolloin valaistus toivottaa tervetulleeksi kotiin sekä vieraat että talon asukkaat. Liiketunnistimilla voidaan säästää energiaa valaistuksen käytössä silloin, kun jatkuvaa valoa ei tarvita. Liiketunnistimet sopivat hyvin esimerkiksi ajopihalle, autokatoksiin ja sisääntulon kulkureiteille.

Valoja kannattaa käyttää myös korostamaan pihan hienoja yksityiskohtia, vaikkapa kauniita istutuksia, hienoja puiden runkoja tai vesiaihetta. Pihaelementtien korostus- ja julkisivuvalot voidaan kätevästi kytkeä pois yöksi. Valaistuksen myötä hieno vuodenaikojen vaihtelu saadaan nostettua pihassa upeasti esille. Pihapiirin tunnelmasta voi nauttia ympäri vuoden. Valaistuksen suunnittelussa kannattaa miettiä valmiiksi esimerkiksi sähkövedot jouluvaloille, vaikkapa ulkokäyttöön sopivat pistorasiat istutusaltaisiin.

Led-tekniikka alentaa valaistuksen sähkönkulutusta

Led-valaistus luo uusia mahdollisuuksia valaistukselle, koska se pienentää energiankulutusta. Led-valaistuksen väri voidaan valita talon pihapiirin väriin ja tunnelmaan sopiviksi. Kylmät ja lämpöiset värit luovat erilaisen tunnelman. Lämmin sävy taittuu keltaiseen ja muistuttaa perinteisen hehkulampun valoa. Kylmä sävy on valkoisempaa. Väri kannattaa valita omien mieltymysten ja talon ja pihan tyylin mukaan. Tärkeää on, että valon väri on kaikkialla yhtenäinen.

Energiatehokkaat LED-valaisimet on mitoitettu muurikiviin ja kiveyksiin sopiviksi

Kotimaiset pihakivivalmistajat ovat kehittäneet muurirakenteisiin istuvia, helposti asennettavia muurikivi- ja valaisinyhdistelmiä. Muurivalaisimien valoteho on juuri sopiva ohjaamaan turvallista kulkua, ja samalla ne toimivat tunnelmavaloina. Mitoitukseltaan valaisimet ovat yhteensopivia esim. suorakaidekivien tai muurikivien kanssa.

Kiveyksiin asennettavat valaisimet valmistetaan kierrätyslasista ja valaisimen sisällä hehkuu energiatehokas ja pitkäikäinen led-valo.  Valaisimet voidaan asentaa esimerkiksi piha- ja käytävälaatoitukseen.

Pihavalaistus elää ajassa

Vuosia tai vuosikymmeniä sitten suunniteltu piha- ja puutarhavalaistus ei välttämättä toimi tässä hetkessä enää yhtä hyvin. Silmien ikääntyminen lisää valon tarvetta ja aikaisemmin hyvin toiminut valaistus voi tuntua iän myötä riittämättömältä. Ratkaisu tähän löytyy pihan valolähteitä lisäämällä esimerkiksi kulkureittien varrelle.

Uusiin valaisimiin kannattaa valita miellyttävä sävy ja voimakkuus, jotta silmä hahmottaa valaistun alueen parhaalla tavalla. Lisäksi valaisimen korkeuteen on hyvä kiinnittää huomiota. Matalat valonlähteet valaisevat hyvin kulkupintaa Liian korkealla sijaitseva valaisin luo varjoja, mikä hankaloittaa hämärässä kulkemista. Hyvä periaate on luoda valoa useilla pienillä valonlähteillä. Näin valaistus ei häikäise mistään suunnasta tarkasteltuna.

Hyvää suunnittelua ja ammattilaisen asennusapua

Hyvällä suunnittelulla voidaan pihavalaistuksesta luoda toimiva kokonaisuus. Esimerkiksi sähköjen putkivedot kannattaa tehdä muurien ali, vaikka valaistuksen rakentaminen ei juuri muurin rakentamisen hetkellä olisikaan ajankohtaista. Samalla kannattaa miettiä myös muurin rakenteeseen tulevien sähköjohtojen tarve muurivalaisimille.

Kiinteiden valaisinten jännite on 230 volttia ja niitä saavat asentaa vain ammattilaiset. Monet halogeeni- ja led-valaisimista toimivat oman muuntajan avulla 24 voltin tai 12 voltin jännitteellä. Näitä valaisimia saa asentaa myös itse. Asennusohjeita kannattaa kuitenkin seurata tarkkaan ja valaisimien sekä liitäntälaitteiden soveltuvuus ulkokäyttöön pitää varmistaa ennen asentamista. Kiveyksiin upotettavat valaisimet on usein helppo asentaa myös itse, mutta sähköliitosten tekemisessä tarvitaan sähköasentajan apua. Kiveysvalaisimet voi liittää muuhun pihavalaistukseen niin, että ne syttyvät esimerkiksi liiketunnistimen avulla. Myös tällöin apuna pitää käyttää ammattitaitoista sähköasentajaa.