Rivitaloyhtiön yksityispihan kunnostaminen villiintyneestä rikkakasviviidakosta moderniksi kivipihaksi valmistui vuoden 2015 kesällä. Projekti oli vaivannäön väärti. Nyt reilut kolme vuotta myöhemmin valmistumisesta kasvillisuus on rehevöitynyt pehmentäen yksityisyyttä suojaavaa korkeahkoa lauta-aitaa ja kirsikkapuu tuottaa jo mukavasti naposteltavaa. Myös hoitotyössä on päästy helpolla. Huoltotoimet ovat käytännössä rajoittuneet satunnaisten rikkaruohojen kitkemiseen kasviryhmistä, ja puista maahan varisseiden lehtien puhaltamiseen pois koristesoran päältä. Remontoitu pikkupiha vastannut tarkoitustaan kaikin puolin.

Rivaripihan kunnostyöt aloitettiin loppusyksyllä 2014 raivaamalla villiintynyt kasvillisuus pois. Saneeraustyö valmistui kesäkuussa 2015.
RIVITALOPIHA ELOKUUSSA 2018

Reilunkokoisella laatoitetulla patiolla on myös pihavahdin mukava torkkua koiranunta. Maanpeitepensaat; seppelvarpu ja lamohietakirsikka rönsyilevät rehevinä yli muurikivistä tehdyn istutuskaukalon nurmikkoa korvaten. Pieneen kasviryhmään mahtuvat myös matalat keijuangervot ja pitkin aitaa kapuava lumikärhö.

Pieni kirsikkapuun taimi on kasvanut kolmessa vuodessa vahvaksi puunaluksi. Kesän 2016 kosteat säät aikaansaivat laattojen saumojen vihertymisen. Sammal olisi helppo hävittää kivien välistä harjaamalla, mutta nurmettomassa rivaripihassa tätä vihreyttä ei ole katsottu aiheelliseksi poistaa. Vaihtelevaa ilmettä ja lisäväriä pikkupihaan saadaan haluttaessa kesäkukilla.
LUE LISÄÄ RIVITALOPIHAN REMONTISTA
Rivaripihan kunnostustöiden etenemistä seurattiin vuoden 2015 pihakivimestarin blogissa. Artikkelit kuvineen löytyvät allaolevista linkeistä.
Rivitalopihan saneeraus alkaa suunnittelusta
https://www.pihakivi.com/2015/03/rivitalopihan-saneeraus-alkaa-suunnittelusta/
Rivitalopihan suunitelma on valmis
https://www.pihakivi.com/2015/03/rivitalopihan-saneeraus-suunnitelma-on-valmis/
Oma vai rivitaloyhtiön piha
https://www.pihakivi.com/2015/03/oma-vai-rivitaloyhtion-piha/
Rivitalopihan saneeraus: raivausta ja purkua
https://www.pihakivi.com/2015/04/rivitalopihan-saneeraus-raivausta-ja-purkua/
Pienkaivuri – pikkupihan konevalinta
https://www.pihakivi.com/2015/05/pienkaivuri-pikkupihan-konevalinta/
Rivitalopihan muuriratkaisut
https://www.pihakivi.com/2015/05/rivitalopihan-muuriratkaisut/
Rivitalon pihan pation uusi ilme
https://www.pihakivi.com/2015/05/rivitalopihan-pation-uusi-ilme/
Kompassikuvio on vaivannäön väärti
https://www.pihakivi.com/2015/06/kompassikuvio-on-vaivannaon-vaarti/
Aita tuo yksityisyyttä
https://www.pihakivi.com/2015/06/aita-tuo-yksityisyytta/
Kivipiha ilman nurmikkoa
https://www.pihakivi.com/2015/06/kivipiha-ilman-nurmikkoa/
Rivitalopiha ennen – jälkeen
https://www.pihakivi.com/2015/06/rivitalopiha-ennen-jalkeen/