Sain toissa syksynä haasteellisen toimeksiannon suunnitella ja kunnostaa 1970 – luvulla rakennetun rivitaloasunnon pahasti villiintynyt takapiha helppohoitoiseksi oleskelupuutarhaksi. Asunto oli ennen omistajanvaihdosta ollut pari vuotta tyhjillään, ja hoitamaton pihapiiri kasvoi kauttaaltaan lähes räystään korkuista vesakkoa. Työ alkoi paikanpäällä kohteeseen tutustumalla, sekä kartoittamalla ja kuvaamalla lähtötilanne suunnittelutyön pohjaksi.

Rikkaruohoviidakon  keskellä kasvoi ränsistynyt ylitiheä omenapuu kannatellen oksillaan runsasta satoa.  Jättipalsami  ja kotkansiipisaniainen olivat vallanneet nurmikon ja heinittyneet kukkapenkit.

Rikkaruohoviidakon keskellä kasvoi ränsistynyt ylitiheä omenapuu kannatellen oksillaan runsasta satoa. Jättipalsami ja kotkansiipisaniainen olivat vallanneet nurmikon ja heinittyneet kukkapenkit.

Kuvakulma saneerattavaan puutarhaan katolta käsin.

Kuvakulma saneerattavaan puutarhaan katolta käsin.

Pieni oleskelualue oli päällystetty  1970- luvun retrohengen mukaisesti harmailla betonilaatoilla.

Pieni oleskelualue oli päällystetty 1970- luvun retrohengen mukaisesti harmailla betonilaatoilla.

Pohjakartta mittakaavaan

Vanhoista pihoista on pohjakarttojen tai asemapiirrosten löytäminen usein työn alla. Pitkä ja kapea suorakaiteen muotoinen rivitalopihatontti oli kuitenkin äkkiä mitattu. Alla saneeraussuunnitelman lähtötilanne mittauksien jälkeen. Piirroksesta ilmenevät pihan rajat, kiinteät rakenteet (varasto), säilytettävä kasvillisuus ( omenapuu ) ja sekä olemassa olevan, että tulevan lauta-aidan sijainti, jonka rakentamislupa oli ollut asuntokaupan edellytys.

pohjapiirros rivitalopiha SA

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Varmenne: vastaa laskutehtävään