Rivitalon asuntokohtaisen pihan saneerauksessa on nyt edetty pohjaustöihin. Pihan pienuudesta huolimatta kaivutyöt päädyttiin tekemään käsityön sijaan koneella. Näin säästettiin sekä aikaa että selkää.
Isolla koneella ei muutaman kymmenen neliön tontille ollut kuitenkaan mitään asiaan. Pienkaivurit ja – kuormaajat pystyvät sen sijaan työskentelemään ahtaissakin tiloissa.

Pienkaivuri vai kuormaaja ?

Konevalinta mietitytti hieman. Jos kysymyksessä olisi ollut pelkästään pientä pinnan kuorintaa ja soratäydennystä, olisivat saneerauskohteen pohjatyöt hoituneet pienkuormaajalla. Vanhojen pensaiden juuristo oli kuitenkin levittäytynyt lähes koko pihan alueelle kohtalaisen syvään, joten näin ollen pienkaivinkone oli pohjaustöihin luontevin ratkaisu.

pienkaivuri SA

Muista kysyä kaapeleista!

Ennen ensimmäistäkään koneen kauhan raapaisua varmistettiin ettei työstettävällä alueella ole maanalaisia johtoja joiden katkaiseminen aiheuttaisi ylimääräistä päänvaivaa, työtä ja kustannuksia. Sähkökaapeleiden näytön voi tilata sähkölaitokselta, ja puhelinkaapeleiden alueella toimivilta puhelinoperaattoreilta.

Perustat kuntoon

Pohjaustyö eteni rakennuksen seinälinjasta ulospäin. Puretun laatoituksen pohjaa ei katsottu tarpeelliseksi lähteä uusimaan, sillä vanhat betonilaatat olivat pysyneet hyvin paikoillaan. Kaikki humusmaa kuorittiin kasaan ja juurakot kaivettiin ylös. Koska tontin takaosa oli huomattavan paljon muuta pihaa alempana, kaivumaat jätettiin odottamaan ”kierrätystä” maaston muotoiluun.

Silmämääräisesti näppituntumalla arvioiden ja pistolapiolla konekairaus tehden, pihan perusmaa vaikutti routimattomalta sorapitoiselta täyttömaalta. Näin ollen isoja routaeristystoimenpiteitä ei tarvittu. Varmuuden vuoksi asensimme kuitenkin routaeristelevyt talvella puhtaana pidettävälle käytävälle sekä kompassin alle. Kantavan kerroksen sora-aineksena kivettävien alueiden täytössä toimi 0 – 16 mm:n murskesora. Jo täyttövaiheessa huomioitiin lisäksi tuleva kallistus rakennuksesta poispäin. Kiveysten pohjatöiden sivussa pienkaivurilla raapaistiin pihan perille tulevan metallisen kulkuportin perusta. Itse portti oli teetetty mittatyönä metallimiehellä valmiiksi hyvissä ajoin.

"Koekairaus" pistolapiolla kertoi perusmaan olevan sorapitoista täyttömaata.

”Koekairaus” pistolapiolla kertoi perusmaan olevan sorapitoista täyttömaata.

Pohjien viimeistely

Maamassojen pyörittelyn jälkeen sormet jo syyhysivät muuri- ja pinnoitekivien kimppuun. Ennen kuin asentamistyö pääsi kunnolla vauhtiin, tarkistimme karkean konetyön jäljiltä vielä kertaalleen tulevien kiveysten korot vaaituskojeella, teimme tarvittavat murskesoratäydennykset sekä pohjien viimeistelytiivistykset 80 kg:n maantiivistimellä. Ainoastaan humusmaa pinnan kuorimisen jäljiltä jäi vielä kasaan odottamaan levitystä.

Lue lisää kiveyksien POHJATÖISTÄ

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.