Kun pihan kunnostamisessa ottaa loppukirin nyt syksyllä, voi tulevana keväänä keskittyä nauttimaan lumien alta paljastuvasta viihtyisästä puutarhasta. Kokosimme muutamia esimerkkejä miltä piha voi näyttää ennen ja jälkeen saneeraustyön.
Viherrakentamisen ammattilaiset asentavat täysillä kiveyksiä kunnes talviset sääolosuhteet konkreettisesti päättävät kasvukauden mittaisen työsesongin. Omakotiasukkaat sen sijaan hieman aristelevat pihakiveyksien laittoa myöhäissyksyllä. Huoli on turhaa, sillä asianmukaisesti tehdyt, routimattomaksi eristetyt pohjat pitävät kivet, laatat ja muurit paikoillaan asennettiinpa ne sulan maan aikaan milloin tahansa. Myös muita piha- ja vihertöitä on mahdollista tehdä aina maan routaantumiseen saakka, tai kunnes lumipeite estää maahan kohdistuvan rakentamisen.
Saneeraussuunnitelma edesauttaa piharemontin toteuttamista ja onnistunutta lopputulosta olipa sitten kysymyksessä koko pihan saneeraus tai pelkästään jonkun puutarhan osa-alueen kohentaminen.
ESIMERKKIKOHTEITA ennen – jälkeen
ETUPIHA
Etupiha tuloteineen, sisäänkäynteineen, autotalleineen ja huoltoalueineen palvelee talon asukkaita arjen askareissa useita kertoja päivässä. Sen uudistaminen onkin yksi pihasaneerauksen tyypillisimmistä kohteista.
Koko etupiha
Sysäyksen koko etupihan kunnostamiseen antoivat aikoinaan autotallille johtavan tien uumeniin upotetun öljysäiliön poistaminen, sekä viimevuosituhannella rakennetun tiilitalon kosteussulkujen puuttuminen. Piharemontin myötä rakennus sai asianmukaisen kosteuseristyksen ja autotallin edustan vanha betonivalu vaihtui pihakiviin. Sisäänkäynnin ilmettä ryhdistämään rakennettiin lisäksi betonisista muurikivistä kaksi istutuskaukaloa.


Tulotie
Kivituhkapinnalle jätetyn, paikoin rikkaruohottuneen tulotien ilme sai kertaheitolla tyylikkään ulkoasun kiveämisen jälkeen. Punamustaa patinoitua pihakiveä rajaavat graniittiset nupukivet. Hankalasti hoidettavat nurmisuikaleet tulotien molemmin puolin on korvattu verhoamalla ko. alueet koristesoralla ja liuskekivin.


Sisäänkäynti
Hiekan ja soran kantautuminen sisätiloihin vähenee oleellisesti sorapintaisen käytävän saatua pinnoitteen patinoiduista betonilaatoista. Remontin yhteydessä talolle johtavan kulkuväylän kupeeseen tehtiin vierasparkki yhdelle autolle, ja tasamaata elävöittämään rakennettiin matala istutuskaukalo muurikivistä.


*****
Jo pienikin uudistus piristää sisäänkäynnin ilmettä. Pelkästään vanhojen betonilaattojen vaihtaminen moderneihin pihakivituotteisiin kohentaa koko etupihan ulkonäköä. Betonikivistä ja -laatoista tehtyä käytävää rajaa ja tukee kevyt betoninen reunakivi.


Autotallin edusta
Autotallin edusta sai betonikiviverhouksen piharemontin myötä. Kiveystä tukee reunoiltaan betoninen reunakivi pitäen autolla liikuttavan kiveyksen paikoillaan.
Ajoalustojen päällystekivien vahvuudeksi suositellaan 80 cm:ä Oleellista on lisäksi muun muassa hyvin tiivistetty routimaton pohja ja kiveyksen reunojen tukeminen. Pinnoitekivivaihtoehtoja on monia perusbetonikivistä- ja laatoista nykyaikaisiin hulevesikiviin.

Huoltoalueet
Jätesäiliön perinteinen sijainti on etupihalla, paikassa jossa se on helposti tyhjennettävissä jäteautolla. Siisti jätekatos betonilaatta-alustalla parantaa jätehuollon toimivuutta ja antaa siistin yleisvaikutelman pihaan tultaessa.


*****
Nurmikolle kasatut aurauslumet aiheuttavat usein ongelmaa ( lumihome, jääpolte ) nurmiheinien kasvuun lähtemiselle keväisin. Levennetty pihakivipolku etupihalla sijaitsevalle tomutustelineelle toimii kesäisin vieraspaikkana ja talvisin lumivarastona.
OLESKELUALUEET
Täysin hyödyntämättömänä ollut joutoalue varastorakennuksen päädyssä sai saneerauksen myötä uuden elämän viihtyisänä oleskelunurkkauksena.
*****
Alun perin lähinnä rinnepihojen tukirakenteiksi suunnitellut betoniset muurikivet palvelevat luontevasti myös tasamaalla. Puolimetrinen muurirakenne tarjoaa erinomaiset kasvuolosuhteet istutuksille, ja häivyttää taitavasti ympäröivän maaston ja kohollaan olevan pation korkoeroa.


Reilun puolenmetrin korkuinen muuri kestää kuosissaan tasamaalla ilman anturavaluja hyvin tiivistetyn murskesoran varaan asennettuna. Kuvan istutusaltaan suorat seinämät syntyivät pitkulaisista peruskivistä ja niiden väliin tulevista, ns. rusettikivistä. 90 asteen kulma vaati pientä leikkaustyötä. Rajauskivet muurin tyvellä helpottavat nurmikon hoitoa.
Pieni kahvittelupatio siistiytyi ja sai ryhtiä pihakivipäällysteen ja selkeän muurikivirajauksen myötä. Myös kasvillisuutta uudistettiin remontin yhteydessä.


*****
Oleskelu-alue voi sijaita myös rakennuksen sisäänkäynnin yhteydessä. Eläkeläispariskunnan piharemontti poiki viihtyisän kivipation rakennuksen suojaisaan kulmaukseen ulko-oven kupeelle.


RINTEET, MUURIT JA RAPUT
Pieni uudistus, suuri vaikutus alueen kokonaisilmeelle. Varastorakennuksen edustan luiskan tuentaan aikoinaan käytetyt seulanpääkivet korvattiin muurikivistä tehdyllä istutuskaukalolla.

Seulanpääkivin pengerretyn luiskan tilalle betonisista muurikivistä rakennettu istutuskaukalo tarjoaa luontaisesti kasvillisuudelle hyvän multatilan.
Rakennuksen saneerauksen ajaksi rinteeseen väsätyt raput saivat väistyä pihaa saneerattaessa muurikivin kehystettyjen puuportaiden tieltä. Tonttia hallitseva jyrkkä rinne sai samalla tuekseen porrastetun muuriratkaisun jossa kaukaloiden korkeudet vaihtelevat 40 – 70 cm:n välillä.
*****
Korkealla rinteessä sijaitsevan rakennuksen edustalla oleva, pihan tulotielle ja tontin alapuolella kulkevalle maantielle avautuvan jyrkän luiskan maisemointi oli jäänyt aikoinaan puolitiehen. Rinnettä kunnostettaessa sen alataitteeseen asennettiin tukimuuri muurikivistä pitämään maamassoja paikoillaan. Kulkua helpottamaan luiskaan rakennettiin lisäksi maastoportaat betonisista porraskivistä, joissa oli valmiiksi huomioitu suositusten mukaiset askelmien nousut ja etenemät.





RIVITALOPIHA
Rivitalon päätyasunnon piha oli muutaman asumattoman vuoden jäljiltä täysin villiintynyt. Omistajan vaihdoksen jälkeen pikkupiha työstettiin mahdollisimman helppohoitoseksi betonilaattojen, muurikivien ja koristesoraverhouksen avulla. Lisäksi piha aidattiin kokonaisuudessaan puuaidalla suojaisaksi oleskelualueeksi. Rivitalopihan saneeraustyö vaatii taloyhtiön luvan.









