Ensimmäiset lumikellot on jo bongattu eteläisessä Suomessa. Kevään airuet pukkaavat malttamattomina nuppua lämpimillä seinustoilla. Suurta osaa maatamme peittää kuitenkin yhä vahva lumikerros. Kunnes hanget humpsahtavat on vielä hyvää aikaa suunnitella tulevan kevään pihaprojekteja; ideoida uutta tai tuunata vanhaa.

Pihakivisivustoltamme löydät vinkkejä ja ohjeita sekä pihan suunnitteluun että toteutukseen. Poimi mallisuunnitelmista ja lukuisista pihakuvista parhaat ideat ja sovella ne puutarhaasi. Aineistopankista löydät lisäksi mm. Pihan kunnostusoppaan ja Pihakivien asennusoppaan. Tutustu myös pihakivivalmistajien omiin sivustoihin, jotka päivittyvät kevään lähestyessä kovaa vauhtia.

Mallisuunnitelmia
Oppaita ja esitteitä
Pihakivivalmistajia
Pihasuunnittelupalvelua
Hahmottele pihaideoita
Suunnittele suuret linjaukset ensimmäisenä

Kun suunnitelmat ovat valmiina jo hyvissä ajoin kevättalvella, on helppo ryhtyä käytännön pihatöihin heti sääolosuhteiden salliessa.

pihakivicomSA

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.