Kiviraita selkeyttää nurmikon ja kukkapenkin välisen rajan piristäen sekä istutusalueen että puutarhan ilmettä.
Nurmiheinillä on taipumusta rönsyillä kohti kukkapenkin muhevaa multaa jolloin raja nurmikon ja istutusalueen välillä hämärtyy ja siitä tulee epäsiisti. Ruohikon leviämistä voidaan rajoittaa mekaanisesti kanttaamalla, eli täsmentämällä kukkapenkin reunat kerran pari kesän aikana kanttausraudalla tai lapiolla. Kanttauksen vaihtoehtona on tehdä pitkäaikainen ja siisti rajaus upottamalla nurmikon ja istutusalueen väliin kapea reunus betonisista pihakivistä. Kivinen raita antaa kukkapenkille huolitellun ilmeen, helpottaa nurmikon hoitoa ja poistaa kanttaamisen tarpeen.
Millainen kivi sopii rajauskiveksi ?
Istutusalueiden rajaamisen voidaan hyödyntää monenlaisia pihakiviä kuten esimerkiksi nurmikon reunakiviä, muurikivien kansikiviä tai suorakaiteen muotoisia betonikiviä. Oleellisinta on että rajauskivet asennetaan nurmipinnan tasoon, jolloin ruohonleikkuri voi kulkea vaivatta rajauksen päällä ilman että terä kolisee kiviin. Esimerkkikohteemme kukkapenkin reunustamiseen on hyödynnetty pihan kiveämisestä ylimääräisiksi jääneitä betonikiviä.
Kivirajauksen asentaminen
Edellisenä kesänä täsmennetty nurmikon ja kukkapenkin raja kaipaa siistimistä. Kanttaamisen sijaan istutusalueen reunaan on päätetty asentaa rajaus betonikivistä.
Kukkapenkin rajaustyö aloitetaan katkaisemalla nurmiheinien juuristo noin 40 cm:n päästä reunimmaisista kasveista.
Nurmi ja humusmaa poistetaan, ja samalla kitketään muut rikkakasvit työstettävältä alueelta.
Multaa poistetaan noin pistolapion terän syvyydeltä sen verran että kivien alle saadaan reilut 10 cm:ä paksu kerros murskesoraa. Sorakerros tasataan ja tiivistetään vähintään polkemalla ennen kivien asentamista. Kivet asennetaan alkuun hieman nurmipinnan yläpuolelle jolloin niille jää painumisvaraa.
Kun betonikivistä tehty reunus kaartaa, kivien ulkosyrjään jää isohkoja saumavälejä jotka täyttyessään mullalla houkuttelevat nurmiheinien ahnaita juuria. Stoppariksi juurille kiviraidan molemmille syrjille asennettiin pikinauhaa.
Pikinauhan asentamisen jälkeen rajauskivet tuettiin sivuiltaan murskesoratäydennyksellä, ja ladonta tiivistettiin moskaa ja lankkua apuna käyttäen niin että kivet asettuivat ympäröivän nurmipinnan tasoon.
Nurmikon leviämisen estämiseksi kivien rakoihin tehtiin tuplavarmistus saumaamalla kivirajaus hienolla kosteuskovettuvalla saumaushiekalla. Polymeerihiekka kovettuu kastuttuaan kovaksi estäen rikkaruohojen ja nurmiheinien tunkeutumista kivien saumoihin.
Pieni täydennysmullan tarve rajauksen viimeistelyvaiheessa hoitui säkkimullalla.
Kiviraita nurmikon ja istutusalueen välissä piristää vanhan kukkapenkin ilmettä. Viiden metrin rajausprojektiin vierähti aikaa noin puoli päivää ja 27 kpl suorakaiteen muotoisia betonikiviä.