Modernista kivipihasta löytyy tilaa myös perhosille.

Puutarhassa lepattavia värikkäitä perhosia on mukava seurata. Viihtyisä pihapiiri näiden kauniiden hyönteisten ystävälle syntyy yhdistelemällä kiveyksiä ja läpi kesän kukkivia laajoja kasviryhmiä. Pinnoitteet ja muurit tarjoavat perhosille lämpimän levähdyspaikan ja pölyttäjäystävälliset kasvit oikeanlaista ravintoa. Perhosia voi houkutella puutarhaan myös ”pystybaarin” avulla.

Taajama-alueiden ulkopuolella sijaitseville tilaville tonteille perhospuutarha syntyy kuin luonnostaan jättämällä osa pihasta luonnontilaan. Kun pihaneliöt ovat rajallisempia, on tilan käyttö on suunniteltava tarkemmin ja noudatettava asemakaavan mahdollisesti sisältäviä ohjeistuksia koskien pihan rakentamista.

Perhospiha työllistää – kiveykset helpottavat

Yleisin pihasuunnittelijalle esitettävä toive on mahdollisimman helppohoitoinen piha. Puutarha, jonka kasvillisuuden rungon muodostavat pölyttäjiä houkuttelevat moni- ja yksivuotiset kukkijat ei sitä ole. Hoitotyön määrään ja mielekkyyteen voidaan kuitenkin vaikuttaa suunnittelun avulla.

Esimerkkipihamme vajaan tuhannen neliön tontin suunnittelussa on otettu pihan eri toimintojen ohella huomioon myös puutarhan ylläpito jakamalla tontti selkeästi kahteen erilliseen osaan – huolettomaan, betonisin pihakivin päällystettyyn etu- ja oleskelupihaan, sekä säännöllistä huolenpitoa vaativaan perennavoittoiseen perhospihaan. Pihan hoitoa helpottavia pointteja ovat lisäksi muun muassa katekankaan käyttö koristesoraverhouksen alla, kasviryhmiä rajaava betonikivin pinnoitettu käytävä sekä yhtenäinen ja esteetön, helposti leikattava nurmialue.

Suunnitelman numeroiden selitykset:

1. Oleskelualueen pinnoitteena ulkomuodoltaan luonnonliuskekiveä muistuttava  betonikivi
2. Levähdyspation pinnoitteena 6,3 neliömetrin suuruisen pyöreän ladonnan mahdollistava Kehäkivi – sarja.
3. Kasviryhmiä rajaava kaareva käytävä patinoiduista betonikivistä.
4. Tomutus- ja pyykinkuivausalueen pinnoitteena neliömäinen peruslaatta.
5. Koristesoralla verhottu alue ( alla katekangas). Sorapintaa halkoo askelpolku suorakaiteen muotoisista lankkumaisista laatoista. Alue toimii talvella lumitilana.
6. 3-6 erikokoisen betonikiven/laatan sarjasta ladottu pinnoite. Kivien vahvuus 8 cm.
7. Seulanpääkiviverhous + maakiviä. Alue toimii talvella lumitilana.

Luonnonliuskekiveä muistuttavat betonikivet sopivat perhospuutarhan tyyliin. Tasapaksut kivet helppo asentaa paikoilleen.

Kehäkivi-sarjassa on kaikki tarvittavat kivet pienen pyöreän pation asentamiseksi.

Tontin etu- ja takapiha voivat olla aivan eri tyyliset. Pinnoitekivin päällystetty edustava etupiha on talon tyylikäs käyntikortti – asuinrakennuksen takana ihastuttaa vehreä puutarha aaltoilevan kukkameren yllä lepattavine perhosineen.

Monipuolinen kukkakattaus perhosten mieleen

Perhosia houkuttelevat pihapiiriin ensisijaisesti moni- ja yksivuotiset kukat ja kukkivat yrtit tuoksuineen – mieluisten koristepensaiden ja -puiden valikoima on niukempi. Mitä suuremmat ja värikkäämmät kasviryhmät ovat, sitä paremmin perhoset ne huomaavat ja palkitsevat saamansa mesitarjoilun puutarhan pölytyspalveluna.
Kukkapuutarhan lajit kannattaa suunnitella niin että vierailijoille on tarjolla evästä varhaiskeväästä pitkälle syksyyn.

Syysleimut ja värimintut ovat perhosmagneetteja. Kukkaryhmien erottaminen nurmikosta betonikivirajauksella helpottaa puutarhan hoitoa.

Pistetään perhosbaari pystyyn

Perhosia voi houkutella puutarhaan myös perustamalla niille ikioma pystybaari. ”Talon hedelmäcocktail” valmistuu esimerkiksi punaviinistä, hunajasta, omenaviipaleista ja banaanista. Sen tuoksu kutsuu kauempaakin perhosia piipahtamaan pihassa. Nektarin voi tarjoilla heti, tai antaa tekeytyä päivän pari huoneenlämmössä. Syvään tarjoiluastiaan, astian laajuudesta riippuen, kannattaa upottaa yksi tai kaksi pesusienen palaa helpottamaan ”asiakkaita” baarin antimien nauttimisesta.

Perhoset pitävät hedelmäcocktailin ohella keltakukkaisesta dorianvillakosta. Korkea perenna viihtyy auringossa ja kukkii loppukesällä.

Kukkaniitty rullalta

Pienen kukkapuutarhan piristykseksi voi perustaa myös muutaman neliön kukkaniityn. Kukkaniityn voi kylvää valmiista siemenseoksista tai ostaa siemenkankaan, jossa yksivuotisten niittykukkien siemenet ovat valmiina mattoon kiinnitettyinä. Maatuva kangas asennetaan pakkauksen ohjeiden mukaisesti paikoilleen jonka jälkeen huolehditaan vain säännöllisestä kastelusta.

Parin kuukauden kuluttua kankaan asentamisesta siemenistä on varttunut ihastuttava kukkaniitty.

Perhoskasveja

Perhosten lempiperennoja ja yrttejä ovat muun muassa : Krookukset ja muut pikkusipulikukat, esikot, pitkäpalot, ristikit, kevätvuohenjuuri, laukkaneilikka, ajuruoho, dorianvillakko, purppurapunalatva, rantakukka, kärsämöt, mirrin- ja väriminttu, rentoakankaali, jalokallioinen, punahattu, syysleimu, tähtiputki, punatähkä, nauhukset, maksaruohot, alppipiikkiputki, iisot ja mäkimeirami.

Yksivuotinen cosmoskukka vetää puoleensa sekä perhosia että pörriäisiä.

Puuvartisista kasveista perhosten suosiossa ovat esimerkiksi syreenit, syyssyrikkä, pajut, vaahterat, kuusamat ja ruusuangervot. Luonnonkasveista suosikkeihin kuuluvat puna-ailakki, voikukka, nokkonen, maitohorsma, ruusuruoho, päivänkakkara ja mäkitervakko.

Perinteiset pihasyreenit houkuttelevat perhosia. Syreenejä on mahdollista istuttaa puutarhaan myös rungollisina pikkupuina.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.