Viljelybuumin myötä hyötypuutarhan viihtyisyyteen satsataan enenevässä määrin. Parhaimmillaan hyvin hoidettu kasvimaa kukkivine yrtteineen kilpailee pihan katseenvangitsijan tittelistä yhdessä koristekasvi-istutusten kanssa.
Kukkapenkeistä tutut reunustukset kohentavat myös viljelyspalstojen ulkoasua. Betonisen pihakivirajauksen sisään voi sulkea pienen viehättävän yrttitarhan tai satoisan kasvimaan, tai vaikkapa kokonaisen hyötypuutarhan marjapensaineen. Selkeä rajaus helpottaa puutarhan ylläpitoa ja vaikuttaa positiivisesti koko pihan ilmeeseen.
Simppelisti laatalla
Betonilaatat ovat yksinkertainen ratkaisu kasvimaan rajaukseksi. Laattoja voidaan hyödyntää myös askelkivinä viljelysten väleissä helpottamaan kulkua ja hoitotyötä.

Betonilaattarajaus liittää kasvimaan ja pienen kasvihuoneen yhtenäiseksi hyötypuutarhaksi. Laatat palvelevat hyvin myös kasvihuoneen alustana.

Vanhat betonilaatat on kierrätetty marjatarhan rajaukseksi pihan saneeraustyön yhteydessä. Singeliverhouksen alle asennettu katekangas pitää rikkaruohojen kasvun kurissa.
Poista humusmaata, asenna sorapatjalle
Pihakivistä tehtävä rajaus pohjataan vaihtamalla humusmaa murskesoraan noin pistolapion terän syvyydeltä ja hieman reunusmateriaalin leveyttä laajemmalta. Sorakerros tiivistetään ennen ohuen asennushiekkakerroksen levittämistä ja kivien asentamista.
Nurmikon hoidon kannalta on oleellista että kivet ja laatat asennetaan nurmipinnan tasoon, tällöin leikkurin terä ei kolise reunuskiviin ja kasvimaan ympäryksestä tulee leikkuun jäljiltä kerralla siisti.

Jos rajaukseen halutaan kaarevuutta kannattaa reunus asentaa betonikivistä esimerkiksi kahden kiven raitana. Kivet asennetaan noin pistolapion terän syvyisen tiivistetyn sorapatjan päälle nurmipinnan tasoon ja saumataan kivettömällä hiekalla.
Korotettu reunus muurikivistä
Muurikivistä saa näppärästi ladottua korotetun reunuksen kasvimaalle ja samalla syntyy hyvä multatila viljelyskasveille.