Pihakivien tuoteperheeseen kuuluvalla betonisella kourulaatalla on kivirakentamisessa kaksoisrooli tarpeen vaatiessa tai näin haluttaessa. Uramainen laatta on tarkoitettu ensisijaisesti pintavesien poisohjaamiseksi kiveyksiltä haluttuun suuntaan. Esimerkiksi kasviryhmin reunustetuilla kivipatioilla rankkasateiden vesimassat voidaan juoksuttaa kourulaattojen avulla ohi istutusten multatilojen, jolloin kasvualustaan ei kerry kasvien hyvinvoinnille haitallista liikamärkyyttä. Pinnoitteen reunaan asennettuna kourulaatta hoitaa lisäksi erinomaisesti reunatuen virkaa estäen päällysteen purkautumisen. Reunatuennan tarve kiveyksillä on sitä suurempi mitä pienempiä pinnoitteena käytetyt kivet ovat.
Kourulaatat sulautuvat luontevasti muuhun kiveykseen ja ne voidaan asentaa tarvittaessa ongelmitta myös kiveyksen keskelle.