Pihakivien päivitys, pinnoitteen laajennus ja pieni kahvittelupatio sisäänkäynnin tuntumassa piristävät uusittua etupihaa.

Rakennuksen sokkeliremontin sytytettyä kipinän kokonaisvaltaisesta puutarhan kunnostamisprojektista päivitettiin ensimmäisenä talon sisäänkäynti ja huoltopiha uuteen uskoon. Päätös oli myös kustannustehokas. Koneen myllätessä etupihan joka tapauksessa mullin mallin rakennuksen perustuksien esille kaivun yhteydessä, oli järkevää ulottaa kaivutyö samoin tein kattamaan myös kiveysten pohjaukset. Työn jouhevuutta edesauttoi etukäteen tehty piha-/kiveyssuunnitelma.

Pohjan kaivua ja routaeristystä

Ennen piharemppaa kulku pääsisäänkäynnille oli kapeahko, ja vanha kiveys saumoiltaan epäsiisti. Nurmikko kasvoi lisäksi nykysuosituksen vastaisesti kiinni kivijalkaan.

Pienkaivuri ja -kuormaaja ovat omiaan työskentelemään ahtaissa tiloissa. Maata poistettiin tulevien kiveysten pohjalta reilut 50 cm:ä.

Tasatun kaivannon pohjalle asennettiin routaeristelevyjä huomioiden kallistus rakennuksesta poispäin. Kantavaksi kerrokseksi levitetty, raekooltaan 0-16 mm:ä murskesorakerros tiivistettiin kerroksittain täytön yhteydessä.

Eri vahvuisten kivien asentaminen

Tiivistetyn murskesorakerroksen päälle levitettiin muutaman sentin kerros kivituhkaa ennen kivien asentamista. Latominen aloitettiin seinälinjasta luonnonkiviä muistuttavilla pihakivillä. Saumojen suoruutta seurattiin linjalangalla.
80 mm:ä paksuudeltaan olevien seinivierilaattojen jatkeeksi tulevien 60 mm:ä paksujen laattojen alle lisättiin tarvittava määrä asennuskivituhkaa ennen laattojen asentamista. Näin varmistettiin pinnoitteen yhtenäinen taso kahden toisistaan poikkeavan kivityypin eri vahvuuksista huolimatta.

Yhdistelmäkiveyksen roolijako

Vaikka pienehköllä alalla on käytetty useampaa eri kivityyppiä, lopputulos ei kuitenkaan ole silmiinpistävän kirjava johtuen kivien yhtenäisistä hillityistä väreistä. Jokaisella päällysteen kivityypillä on lisäksi oma roolinsa. Isosaumainen luonnonkivimäinen laatta hoitaa seinikiveyksen virkaa erottaen oleskelualueen profiloitupintaisen laatan luontevasti sokkelista. Tiililadonnalla toteutettu pihakivikäytävä ohjaa puolestaan kulkijan rapunedustan laatoituksen kautta pääsisäänkäynnille.
Sisäänkäynnin edusta viimeisteltiin sävyttämällä keskeiselle paikkaa jäänyt vanha kaivo kansineen sokkelin sävyin, ja kiveämällä kannen ympärys kaarrekivisarjan ympyriäisen muodon mahdollistavilla betonikivillä. Kaunis terassihortensia sai kannen päältä näkyvän paikan toivottaa talon tulijat tervetulleeksi.

Värikkäät kesäkukat piristävät rakennuksen pohjoisen puolelle jäävää varjoisaa oleskelupatiota, joka on ollut kovassa käytössä kuluvana hellekesänä.

Huoltoalueille peruskiveä ja -laattaa

Sisäänkäynnin ehostamisen yhteydessä kohennettiin myös pihan huoltoalueiden ilmettä ja toimivuutta. Portinpieleen rakennettiin siisti jätekatos, jonka alusta pinnoitettiin betonikivin. Rakennuksen kulmalla sijaitseva tomutusteline sai puolestaan alleen peruslaatat.

Kiveyssuunnitelma ja numeroiden selitykset:

1 Seinivierikiveys, Louhikivi, 80, harmaa
2 Oleskelupatio, Loimukivet 60 kivisarja, mustavalkoinen

3 Kulkuväylä, betonikivi 278x138x80, harmaa
4 Sisäänkäynnin edusta, betonilaatta, 238x238x60, patinoitu, musta
5 Tuki- ja rajauskivet, betonikivi 278x138x80, harmaa

6 Huoltopiha, betonilaatta 500x500x50, harmaa
7 Sepeli

Sisäänkäynti ennen ja jälkeen saneeraustyön.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.