Suomalainen potager syntyy hyötykasveista, kukista, kesäköynnöksistä ja betonisista pihakivistä.
Geometrinen ranskalainen keittiöpuutarha, potager, koostuu symmetrisesti asettuvista käytävistä ja istutusalueista joiden kasvillisuus tuottaa sekä satoa että silmäniloa. Suomalainen hyötykasvitarha on muodoltaan rennompi. Betonisten pinnoitekivien hyödyntäminen sen erityyppisissä rajauksissa, rakenteissa ja polkujen katteena nostaa viljelysalueen ohella koko puutarhan ilmeen uudelle tasolle.

Viljelyskasvit ja kukat sopivat samalle neliölle. Syysleimut täydentävät pienen keittiöpuutarhan tunnelmaa.
Kivi kehystää ja kattaa
Betoniset pinnoitekivet ja muurit ovat suomalaisen keittiöpuutarhan rakennuspalikoita. Selkeät kivirajaukset istutusalueiden reunoissa tuovat viljelykset kauniisti esille ja yhdessä pinnoitekivin katettujen hoitopolkujen kanssa helpottavat hyötytarhan ylläpitoa. Muurikiviä voidaan lisäksi hyödyntää istutusaltaiden rakentamisessa, tai vaikkapa istuinpenkkien runkona.

Muurikivistä tehdyt viljelylaatikot ovat tyylikkäitä ja pitkäikäisiä. Kivet varaavat lämpöä aurinkoisina päivinä luovuttaen sitä kasvien hyödynnettäväksi yön viileinä tunteina.

Lämpöä vaativat vihannekset viihtyvät keittiöpuutarhan kivipatiolle sijoitetussa pienessä ansarissa.
Ripaus ranskalaista
Perinteinen ranskalainen potager yhdistää taitavasti hyödyn ja kauneuden. Ripauksen fransmannien hienostunutta tyyliä kotimaiseen keittiöpuutarhaan voi loihtia vaikkapa kylvämällä pirteä potpuri yksivuotisia kukkia yrttien, vihannesten ja juuresten seuraksi. Viehättävinä katseenvangitsijoina viljelysten lomassa toimivat koristeelliset tukikehikot kesäköynnöksineen.

Ranskalaistyylinen potager yhdistää hyödyn ja estetiikan. Tiikerikaunosilmän kukkia voidaan hyödyntää muun muassa lankojen värjäämisessä. Taustalla köynnöskehikossa kiemurtelevan ruusupavun nuoria palkoja voidaan keittää pensaspapujen tapaan.

Samettikukkia istutetaan usein hyötykasvien seuraksi koska tuholaiset karttavat niiden voimakasta tuoksua. Betonilaatat viljelylaatikkojen ympärillä helpottavat kasvien hoitoa. Hyötytarhan rajoittuessa nurmikkoon laatat asennetaan nurmipinnan tasoon.
Paraatipaikalle vai pihan perälle ?
Siinä missä ranskalainen potager sijoitetaan puutarhan paraatipaikalle, löytyy suomalainen hyötytarha useimmiten pihan perukoilta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Pinnoitekivin rajattu kaunis hyötytarha hedelmäpuineen ja hyvin hoidettuine viljelyksineen luo viihtyisyyttä puutarhaan siinä missä koristepuut,- pensaat ja perennat. Mikäänhän ei myöskään estä sijoittamasta keittöpuutarhaan esimerkiksi pientä kivipatiota huili- ja kahvitteluhetkiä silmälläpitäen.