Edellisessä blogissa kivesimme uudisrakennuksen autokatoksen alustan. Ko. pinnoitteen valmistuttua otimme työn alle betonisista muurikivistä tehtävien kahden istutusaltaan rakentamiseen.
Muurikivityypin valinta
Puuterassin reunoille rakennettavien muurialtaiden kivityypiksi valikoitui suoralinjainen umpinainen kivi. Kokonaisten kivien ohella tuoteperheeseen kuului myös tasapuolikkaita kiviä, joiden ansiosta muurin rakentamisessa ei tarvittu lainkaan kivien leikkaamista.
Mittaukset ja pohjaukset
Rakennettavien muurikaukaloiden yläpinnan määritti maasta kohollaan olevan puuterassipinnan taso. Mittausten avulla haettiin optimaalista korkeutta rakenteelle yksittäisen kiven korkeus huomioiden. Lopputulemaksi päästiin haluttuun tasoon neljällä muurikerroksella rapunpielien jäädessä sopivasti piiloon. Ennen pohjaustöitä muurien tarkat linjat merkittiin merkkausmaalilla ylimääräisen kaivutyön välttämiseksi.
Talon rakentamisen yhteydessä tehdyt raakapohjat routaeristyksineen helpottivat oleellisti muurien perustuksien työstämistä. Halutun koron aikaansaamiseksi valmista pohjaa jouduttiin hieman kaivamaan. Murskesoraa poistettiin vain sen verran mitä ohuehko asennushiekkakerros edellytti, jonka jälkeen kaivannon pohja tasattiin ja tärytettiin tiiviiksi.
Vaakatasossa olevan terassin kanssa samaan tasoon kiinni tehtävässä muurissa pienikin poikkeama erottuu suuresti. Muurin alin kerros ratkaisee koko rakenteen suoruuden, joten alin kerros on ehdottomasti saatava vaateriin. Ennen asennushiekan levittämistä tiivistetyn pohjan päälle asennettiin lyhyet kiskot vaakatasoon ja lopulliseen korkoon. Hiekan levityksen jälkeen asennuspinta tasattiin oikolaudan avulla apuohjureina toimivien kiskojen päältä vetäen.
Muurikivien asentaminen
Ennen muurikivien asentamista kiinnitimme patolevyn puisen patiorakennelman suojaksi. Kivien asentaminen aloitettiin rapun pielen kulmauksesta kiinni toisiinsa laittaen. Alimman kerroksen kivien vaakatasoon asettuminen tarkistettiin oikolaudan ja vatupassin avulla.
Muurikivet asennettiin kerroksittain tiililadonnalla yhtenäisten pystysaumojen välttämiseksi. Yhtymäpinnoiltaan sileiden kivien paikoillaan pysyminen varmistettiin käyttämällä kiinnittämiseen saneerauslaastia. Tarkoitukseen sopii myös kiviliima.
Muurirakenteen suoruutta tarkkailtiin kerroksittain ja suora linja varmistettiin oikolaudan avulla välittömästi ladonnan jälkeen ennen laastin kuivumista. Lopuksi valmiiden muurien sisäpintojen suojaksi laitettiin patolevy ennen kaukaloiden multatäyttöä, joka tehtiin ennen tulotien pinnoitekivien asentamista. Näin vältettiin kiveyksen likaantuminen ja mullan kariseminen kiveyksen saumoihin heti uutuuttaan.