Tätä kirjoittaessani taivas pyryttää sakeana lunta ja räntää. Talvisista olosuhteista huolimatta lähestyvä jokavuotinen piha – ja puutarhamessujen sesonki on varma kevään merkki.

Länsinaapurissa Ruotsissa Tukholman Nordiska Trädgårdar puutarhatapahtuman messuportit aukeavat jo muutaman päivän päästä – torstaina 21.3. Suomen Turku tulee perässä vajaan kahden viikon kuluttua avaten kotimaisen pihamessukauden maaliskuun lopulla. Piha & Puutarha-messujen ohella Turun Messukeskuksessa voi tutustua samanaikaisesti järjestettävään Mökki & Meri tapahtumaan. Jatkoa seuraa Helsingissä heti huhtikuun alussa perinteisen Kevätpuutarha-messujen puitteissa, joka on osa pääkaupunkiseudulla järjestettävää suurta Kevätmessut 2019 tapahtumaa.

Suositut piha- ja puutarhamessut tarjoavat viherpeukaloille ja piharakentajille monipuolisen kattauksen ja infopaketin puutarha-alan ajankohtaisesta tarjonnasta; vanhoista varmoista valinnoista, uusista tuttavuuksista ja viimeisimmistä visioista. Turun ja Helsingin tapahtumien lisäksi piha- ja puutarha messuja järjestetään kevään korvalla mm. Tampereella, Lahdessa ja Porissa. Useimmissa tapahtumissa on mukana myös pihakivivalmistajien edustusta, ja mahdollisuus tutustua tuotteisiin ja kevään uutuuksiin paikan päällä.

29.-31.3 Piha & Puutarha, Turku
4.-7.4     
Kevätmessut 2019, Helsinki
12.-14.4
Supermessut – Piha & Koti, Tampere
27.-28.4
Pihapiiri, Lahti
27.-28.4 Piha, puutarha & Porin rakennusmessut, Pori

21.3.-19.5 Keukenhof, Hollanti
21.-24.3    
Nordiska tradgårdar, Tukholma

Lumen alta paljastuvien lämpöä varaavien muurikivien päällä on pihavahdilla on lokoisat oltavat, ja erinomainen tähystyspaikka katsella ja kuunnella lähestyvää kevättä ja piharakentamisen sesonkia.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.