Tänä vuonna puutarhan kevätsiivouksen siirtyminen yli toukokuun puolen välin ei johdu laiskuudesta. Sää on ollut aina näihin päiviin saakka vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen viileä koko maassa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vallitsi vielä alkuviikosta räntäsateinen nollakeli ja Kainuussa pyrytti lunta parikymmentä senttiä. Viikonlopuksi on kuitenkin luvassa lämmintä, eteläiseen Suomeen jopa hellelukemia, ja pikkuhiljaa maa paljastuu myös pohjoisessa.
Kivipatiot, -polut ja ansarin ympärys timmiin
Säiden lämpenemisen myötä syttyi vihdoin kadoksissa ollut siivouskipinä. Kun talven yli varaston virkaa hoitanut kasvihuone oli ensin tyhjennetty ylimääräisistä tavaroista, oli itse siivoaminen helppoa. Betonilaatoista tehdyn lattian puhdistamiseksi riitti harjaus ja pesu emäksisellä yleispuhdistusaineella. Samalla tekniikalla puhdistimme oleskelualueen kivipation. Pinnoitettujen polkujen ja käytävien siivoamiseksi kesäkuntoon piisasi tälläkertaa pelkkä harjaaminen katuharjalla.
Pinttyneen lian puhdistamiseksi kivien ja laattojen pinnasta voi apuna tarvittaessa käyttää myös painepesuria tai terassipesuria.
Kasvihuoneen kupeella sijaitseva muurikivistä tehty kasvilava ei liiemmin huoltotyötä kaivannut. Se paljastui lumen alta ryhdikkäänä kuten aina.
Rajauksille kiitosta
Puiden ja pensaiden leikkauksia olimme tehneet pitkin kevättä sitä mukaan kun lumihankien vajuminen työn mahdollisti. Ajankohta, jolloin luonto on vielä karu, tuo kasviryhmien rajaukset erityisen hyvin esille. Ja voi vain todeta että kylläpä näyttivät istutukset puskien parturoinnin jälkeen siisteiltä paikoissa missä betonikiviraita erotti multa-alueen selkeästi ympäröivästä nurmikosta!