Tilanpuute vaivaa työmaalla – minne kivilavat ?
Piharakentamisen kannalta olisi ihanteellista jos kaikki muut rakennusurakoitsijat ehtisivät saada työnsä valmiiksi ennen kivi- ja vihertöiden aloittamista ja tontti olisi raivattu tyhjäksi ylimääräisestä roinasta. Näin kuitenkin harvemmin tapahtuu. Tyypillinen tilanne työmaalla kuitenkin on että eri alan urakoitsijat yrittävät parhaansa mukaan hoitaa tehtävänsä loppuun ollen mahdollisimman vähän toistensa tiellä.
Käytettävissä olevan tilan rajallisuus tulee konkreettisesti esille viimeistään pihakivikuorman saapuessa. Kivilavat pitää pystyä purkamaan mieluiten oman tontin puolelle, joten purkupaikka ja lavojen järjestys kannattaa miettiä etukäteen ylimääräisen työn välttämiseksi. Optimaalisin paikka väliaikaiselle varastoinnille on mahdollisimman lyhyen kantomatkan päässä kivettäviä alueita. Työstettävien alueiden päälle lavoja ei luonnollisesti pidä laittaa. Lisäksi on hyvä huolehtia tarvittavista liikennejärjestelyistä ja turvatoimista kuorman purkutyön yhteydessä ja käyttää huomioliiviä katualueella liikuttaessa. Esimerkkipihamme suunnitelman mukaisista pihakivistä kivilavoja kertyi kaikkiaan 29 kappaletta.
Kivityöt käynnistyvät muurien rakentamisella
Pihan kivityöt aloitettiin muurien rakentamisella. Koska ennakoivaan työhön oli mennyt kohtuullisen paljon aikaa, oli into luonnollisesti kova kun vihdoin pääsimme tekemään valmista ja näkyvää. Etupihan suorakaiteen muotoinen istutuskaukalo asennettiin työmaalla halkaistavista muurikivistä. Kivet lohkesivat siististi katkaisu-uraa rautakangella napauttamalla. Muurin seinän suuntainen suora linja varmistettiin mittauksin ja linjalangan avulla, ja pohjakerroksen suoruus vesivaakaa apuna käyttäen.
Oleskelupihan korotettu istutusalusta tehtiin valmiiksi lohkotuista muurikivipareista; pitkulaisesta isosta ja pienehköstä rusettimaisesta välikivestä. Ko. kiviparilla olisi ollut erittäin helppo toteuttaa rakenteeseen 45:n ja 90:nasteen kulmat. Muurirakennelman haluttiin kuitenkin myötäilevän rakennuksen seinälinjoja, jotka tekivät pienen vinkkelin. Muotokielen säilymiseksi kulmia jouduttiin näin ollen hieman työstämään kiviä leikkaamalla. Matalan muurin ollessa kysymyksessä leikkuutyö oli kuitenkin kohtuullinen toteuttaa.
Istutuskaukaloina toimivien muurien sisäpinnoille laitettiin vielä ennen multatäyttöjä rakennusten kosteuseristeenä käytettävää sokkeli- / patolevyä pitämään rakenteita kuivempana ja nurmialueeseen rajoittuville sivuille asennettiin betonikiviraita helpottamaan nurmikon hoitoa.