Viherpäivät ja -tekniikka 24 Jyväskylän Paviljongissa 14. – 15.2. avasi viheralan ammattilaisten kevätkauden pohtimalla muun muassa vastavuoroisuuden merkitystä viheralalla. Tiedetään että asuinympäristön vaikutus ihmisten viihtyvyyteen ja terveyteen on suuri. Tapahtuman teema, ”Vihervuoroisuus – hyvinvointia molemmille”, kehottaakin jokaista miettimään miten voimme huomioida ympäristöämme entistä paremmin, ja mitä toimia ja tekoja voimme tarjota ympäristöllemme vastapalvelukseksi sen meille tuottamista palveluista.
Pihakivien valmistajista Viherpäivillä olivat mukana Betonilaatta Oy, Rakennusbetoni ja Elementti Oy, Rudus Oy ja Lakka Rakennustuotteet Oy. Yritykset edistävät osaltaan ympäristön ja ilmaston hyvinvointia tekemällä työtä hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi niin tuotteiden valmistamisprosessissa kuin itse valmiissa myyntituotteissa. Panostus ja tuotekehittelytyö on tuottanut tulosta sillä yhä useampia betonisia pihakiviä- ja laattoja on jo saatavana myös vähähiilisinä.
Betonilaatta Oy
Betonilaatta Oy oli asentanut näyttelyosastolleen monipuolisen kattauksen erilaisia pihakivituotteita; betonikiviä ja- laattoja, pihatiiliä, reuna- ja muurikiviä. Tuotteiden värimaailma oli hyvin harmoninen ja maanläheinen. Kevään uutuuskivenä yritys esitteli patinoidun, kooltaan 200x100x60 Tori-Pihatiilen. Kaunis ja ajaton kivi sopii puutarhan paraatipaikoille ja asianmukaisesti pohjattuna myös pihateiden päällysteeksi. Betonilaatta Oy:n kaikkia pihakiviä on saatavilla myös vähähiilisenä.
Vieraile yrityksen kotisivuilla Betonilaatta
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy esitteli osastollaan muun muassa AKOgarden tuoteperheeseen kuuluvia viherkattoja, betonisia pihakivituotteitta sekä uutta hiilijalanjälkeä oleellisesti pienentävää Carbonaide-menetelmää. Esimerkiksi entuudestaan tuttua Hulekivi 100 pihakiveä on juuri alettu valmistamaan ko. ympäristöystävällisellä menetelmällä. Ulkoportaiden tekemiseen soveltuva Porraskivi on puolestaan tee-se-itse porrasrakentajien mieleen. Kooltaan 580x370x135 mm:ä kiven alapuoli on kennomainen mikä keventää oleellisesti sen painoa helpottaen siltä osin asentajan työtä.
Rakennusbetonin kevään uutuustuote on jätekatokseksi soveltuva Palamaton katos joka on valmistettu kokonaan betonista. Elementti on käyttövalmis ja se voidaan asentaa suoraan routimattomalle alustalle.
Vieraile yrityksen kotisivulla Rakennusbetoni- ja Elementti
Rudus Oy
Rudus Oy:n osastolla juhlistettiin yrityksen viidenkymmenen vuoden taivalta pihakivien valmistajana. Paljon onnea! Esillä olivat muun muassa kevään uutuudet Opus-muuri ja Lumo-kartanokivi sekä vuoden verran markkinoilla ollut kuusikulmainen Gaala betonilaatta.
Täysin uudella tekniikalla asennettava Opus-muurijärjestelmä vei päähuomion Ruduksen osastolla. Muurijärjestelmä sisältää neljä osaa ; runkokivet, muurikiinnikkeet, verhouskivet ja kansikivet, joista voidaan perinteisen tukimuurin ohella rakentaa esimerkiksi portinpilareita, aitoja, istutusaltaita, istuinpenkkejä, portaita, tulisijoja jne. Opus-muurin runko kootaan runkokivistä ja julkisivu verhotaan hienostuneesti profiloidulla verhouskivellä. Tyylikkään modernin muurin viimeistelee jämäkkä kansikivi.
Katso video Opus-muurin rakentamisesta täältä.
Lumo-Kartanokivi liittyy Rudukselle tärkeään Lumo-teemaan, eli yrityksen haluun edesauttaa toimintatavoillaan suomalaisen LUonnon MOnimuotoisuuden säilymistä ja kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Tätä teemaa palvelee myös hulevesikiveksi sopiva kevään uutuus Lumo-Kartanokivi jonka 46 mm:n asennusnystyröiden johdosta pinnoitteeseen jää suuret, hyvin vettä läpäisevät saumat. Lumo-Kartanokiven mitat 278x138x80 mm:ä sopivat hyvin yhteen muiden Kartano-sarjan kivien kanssa ja vahvuutensa puolesta kivi soveltuu erinomaisesti myös pihateiden pinnoitteeksi.
Vieraile yrityksen kotisivuilla Rudus
Lakka Rakennustuotteet Oy
Lakka Rakennustuotteet Oy:n osastolla yrityksen pihakivituotteita oli sijoitettu näytille sekä esittelytelineeseen että hyödynnetty osana tilan rakenteita. Lohkopintaisesta Antiikkimuurikivestä tehty näyttelypöydän runko palveli hyvin tarkoituksessaan ja patinoitu Katukivi tuli hienosti esille osaston lattiana.
Esittelytelineestä nousi esille Lakan kevään 24 uutuustuote – suomalaisesta metsästä inspiraationsa saanut Kaarna-Laatta, jonka pintakuvioinnista heijastuu havupuiden kaarnan rosoinen kauneus. Suorakaiteen muotoisen laatan mitat ovat 600x400x50, ja tuotteella saa nopeasti ladottua tyylikästä pinnoitetta niin oleskelupatioille kuin pihakäytäville. Samoilla mitoilla löytyy myös perinteinen sileäpintainen laatta, Betonilaatta BL-645.
Entuudestaan tuttu Katukivi 80 tuoteperhe on puolestaan täydentynyt patinakäsitellyllä mustavalkoisella kivellä. Kooltaan 278x138x80 mm:ä patinoitu Katukivi on mukava vaihtoehto pihan alueille jonne kaivataan raskasta kulutusta kestävää pinnoitekiveä. Ajan patinaa ja arvokkuutta huokuva ilmeikäs kivi sopii päällysteeksi pihaan kuin pihaan.
Vieraile yrityksen kotisivuilla Lakka Rakennustuotteet