Arin talon sisäänkäynnin puiset rappuset ovat vaihtumassa betonirakenteisiin portaisiin lähiaikoina. Myös kaiteet uusitaan.  Hän osallistui pihakivikilpailuumme toivoen vinkkiä mitä muuta pääsisäänkäynnin edustalle rappuremontin yhteydessä voisi tehdä jotta sisääntulosta saisi näyttävän ja kutsuvan.

Rappujen keskeinen rooli

Rakennuksen sisäänkäynnin huomattavasti maanpinnantasoa korkeampi sijainti korostaa ulkonevien rappujen roolia.  Raput ovat myös “irrallaan” muurirakenteesta, mikä tuo niitä enenevässä määrin esille.  Pehmentäisin tätä näkymää lisämuurilla istutuksineen, eli rakentamalla rappuremontin jälkeen kulmaukseen kaarevan muurin joka liittää yhteen raput ja olemassa olevan muurin. Näin portaista ja muureista kasveineen muodostuu yksi yhtenäinen viihtyisä viherkeidas, jota voisi täydentää vaikkapa pihavalaisimilla tai muurin upotettavilla muurivaloilla.

Asuinrakennuksen ja autotallin yhdistävänä tekijänä toimii puolestaan muurien kaarevia muotoja mukaileva betonikivipinnoitteinen käytävä joka jatkuu aina tallin edustalle saakka.

Maankatekasveja kivireunuksella

Rakennuksen kulmauksen tyhjää tilaa piristäisin pikkupuulla kuten esimerkiksi rungollinen marja-aronia tai vastaava. Nurmikkoa ahtaaseen tilaan ei kannata kylvää.  Sen korvikkeena, ja samalla pikkupuun aluskasvina, palvelevat matalakasvuiset kukkivat maanpeiteperennat kuten mm. peittokurjenpolvi, rönsyansikka, ahomansikka jne.  Maanpeiteryhmän rajaukseen voidaan käyttää joko betonikiviä tai – laattoja.

Rönsyansikka on auringosta varjoon viihtyvä kestävä maanpeiteperenna.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.

6 thoughts on “PIHAKIVIKILPAILUN SATOA: Rapuilla, muureilla ja kasveilla sisääntulo kutsuvaksi

  1. Quando Cialis Non Funziona Viagra With Out Prescription viagra Aygestin Todo Sobre La Viagra Brand Cialis Without A Prescription

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Varmenne: vastaa laskutehtävään