Vaikka pinnaltaan sula maa ja keväiset päivät houkuttavatkin jo käytännön pihanrakentamistöihin, kannattaa ennen kivirakentamisen aloittamista varmistua että talven aikaansaama routa on läpeensä sulanut. Kymmenen päivän sääennuste plussan puolella yötä päivää lupaa toki hyvää töiden aloittamista ajatellen. Roudan sulamisen kannalta reipas sade on kuitenkin paras lääke. Voimakkaasti routivat savipitoiset maat osaavat olla yllättävän pitkään umpijäässä maan uumenissa, etenkin tontin pohjoispuolen varjoisilla paikoilla.
Mikäli kivet asentaa osittain jäisen maan päälle, on iso vaara että päällyste painuu roudan sulettua ja paikkaustyötä on kiveykselle tiedossa heti uutuuttaan. Malta siis tarvittaessa vielä hetki ja anna roudan sulaa rauhassa.
Pihan hoitotöitä voidaan sen sijaan aloittaa tekemään heti lumien sulamisen jälkeen. Esimerkiksi koristepuiden ja -pensaiden leikkaukset ovat ajankohtaisia juuri nyt.