On jälleen se vuodenaika jolloin pihapiiri peittyy puista varisseiden lehtien ja neulasten alle, ja haravat heiluvat puutarhoissa vinhaan tahtiin. Paksua lehtikerrosta nurmikon päällä on hyvä keventää talvituhosienten ehkäisemiseksi, mutta liian tarkka ei tarvitse olla. Kevyt hajanainen lehtikate ei nurmikon talvehtimista haittaa ja esimerkiksi ruohonleikkurin silppuamat lehdet voi huoletta jättää haravoimatta – lehtisilppu maatuu talven aikana lannoittaen samalla kasvualustaa. Syksyn lehtiä voi myös kääntää lapiolla kasvimaan sekaan tai levittää kohtuullisena kerroksena vaikkapa katteeksi koristepensaiden kasvualustoille. Kukkapenkin ylle varissut ohut lehtipeite vähenee sekin talven aikana.
Pihan kiveykset on sen sijaan hyvä puhdistaa lehdistä ja neulasista, sillä etenkin paksu kerros lehtiä liiskautuessaan kivien päälle tekee pinnoitteen liukkaaksi. Maatuessaan lehdet ja neulaset puolestaan muuttuvat humukseksi, joka kiveyksen saumoihin joutuessaan edesauttaa rikkaruohojen viihtymistä ja kasvua. Pihan kovien pinnoitteiden syyssiivous on helppoa ja työvälinekin löytynee valmiiksi lähes joka taloudesta. Harjaamalla simppelisti katuharjalla lehdet kiveyksiltä pinnoite pysyy siistinä ja turvallisena kulkea. Myös lehtipuhallinta voi hyödyntää betonikiveysten puhtaanapitoon.