Jokainen puutarha on uniikki perustuen talon asukkaiden henkilökohtaisiin intresseihin. Hahmottelimme kolme toisistaan poikkeavaa oleskelupihaa eri käyttötarpeiden pohjalta ja nostimme luonnoksissa esille myös joitain kevään puutarhamessuilta bongattuja pihakiviuutuuksia.

Oleskelupiha on puutarhan ydin, sen käytetyin tila. Alue sijoittuu useimmiten asuinrakennuksen yhteyteen jossa se palvelee luontevasti kodin jatkeena – olohuoneena, joka avartuu kesän ajaksi ulos puutarhaan.

Oleskelupiha voi olla suuri tai pieni. Laajuuden määrittää perheen koko ja mitä toimintoja alueelle halutaan sijoittaa. Viihtyisästi kalustettu patio tarjoaa suojaisan paikan rentoutumiselle palvellen rauhoittumisen ohella myös sosiaalisena ruokailutilana talonväelle ystävineen. Viherpeukaloille se antaa mahdollisuuden istuttaa mielikasveja pihan paraatipaikan tuntumaan, tai vaikkapa viljellä keittiöpuutarhan kasveja aivan grillin kupeella. Monikäyttöinen oleskelupiha tarjoaa lisäksi perheen pienemmille vanhempien valvottavissa olevan turvallisen leikkipaikan.

Huoleton parketti pihakivistä

Puutarhan olohuone ansaitsee laadukkaan lattian, tasaisen kivisen parketin jonka päällä on turvallista kulkea ja helppo liikkua myös rollaattorilla tai pyörätuolilla. Betoniset pinnoitekivet ja -laatat ovat kestävä ja helposti puhtaana pidettävä valinta puutarhan ykkösalueen päällysteeksi. Kivien erilaiset muodot, värit, pintakäsittelyvaihtoehdot ja lukuisat ladontavariaatiot mahdollistavat lisäksi yksilöllisen ja eläväisen pinnoitteen asentamisen. Pinnoitekivien paksuudeksi jalan liikuttavilla piha-alueilla riittää 40 – 60 cm:ä

Käy tutustumassa pihakivivalikoimiin valmistajien kotisivuilla.

Betonilaatta Oy
Rudus Oy
Lakka Rakennustuotteet Oy
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
Lammin Betoni Oy
Napapiirin Betoni Oy

Oleskelupiha lapsiperheelle

Lapsiperheen simppeli oleskelupiha sisältää pienehkön puoliympyrän muotoisen kahvitteluterassin aikuisille, ja erillisen, selkeästi rajatun leikkipation lapsille. Vanhempien oleskelualue on päällystetty kevään uutuuskivellä, ilmeikkäällä kuusikulmaisella Gaalalla. Pikkuväen puuha-alueen pinnoite on ladottu neliömäisistä laatoista. Pinnoitetta piristää hyppyruudukko, joka on asennettu erivärisiä laattoja käyttämällä osaksi patiota. Hiekkalaatikon ja keinun alusta on verhottu lapsiystävällisellä turva-alustalla. Aikuisten oleskelua ja lasten leikkialuetta yhdistää sirolla nurmikon betonikivellä rajattu käytävä betonikivistä. Ko. alueiden väliin jää lisäksi vapaata nurmitilaa pelejä varten. Näköyhteys leikkialueelle on esteetön sekä patiolta että asuinrakennuksen sisältä.

Harmaan ohella Gaala 45 kiveä on saatavana mustana, sekä monivärisävyinä mustaharmaa ja hehku.

Pienet betonikivet taipuvat näppärästi kaarevaksi käytäväksi. Rajauskivi pitää kivet paikoillaan estäen reunojen purkautumisen.

Ruutuhyppely on lasten suosiossa oleva vanha perinneleikki. Ruudukko on helppo asentaa osaksi pihakivipatiota.

Oleskelupiha keittiöpuutarhurille

Pieni keittiöpuutarha on viljelyä harrastavan kulinaristin unelma. Hän rentoutuu sormet mullassa yhdistäen huvin ja hyödyn, ja kasvattaa patiollaan sijaitsevissa viljelylaatikoissa vihanneksia ja maustekasveja. Viljelylaatikoiden ja kasvihuoneen ympärys on päällystetty uudella Beto-pihatiilellä, joka maanläheisine värisävyineen sopii hyvin keittiöpuutarhan tunnelmaan. Laaja oleskelualue on pinnoitettu eläväisellä kivisarjalla ja sisäänkäynnin pari rappuaskelmaa asennettu AKO Porraskivistä. Uutukaisen porraskiven alapuoli on kennomainen, mikä keventää oleellisesti sen painoa ja helpottaa asentamistyötä. Katetun pergolan suojissa on puolestaan mukava grillailla herkkuja oman oleskelupihan antimilla höystettynä.

Beto-pihatiiltä on saatavilla sileäpintaisena ja patinoituna. Kiven värimaailma on maanläheinen.

AKO Porraskivi on alapuoleltaan kennomainen mikä keventää kiven painoa ja mahdollistaa asentamisen käsipelissä ilman nostoraksia ja konetta.

Lavakaulusten ohella yrttejä ja vihanneksia voi kasvattaa myös betonisista muurikivistä tehdyssä viljelykaukalossa.

Oleskelupiha nuotion loimusta nauttivalle

Nuotion ystävän oleskelupihalla loimuavat niin elävä tuli kuin pinnoitekivet. Pihan patio on päällystetty pinnaltaan kauniin aaltoilevaksi käsitellyllä Loimukivet 60 – kivisarjalla, kokonaisuutta täydentää kaarrekivistä ladottu ympyriäinen nuotiopaikka ja betonisista muurikivistä tehty tulipesä. Liekkien lämpimän loimun hiivuttua hiillokseksi on makkaran paistoon mukava istahtaa tulipesän taakse sijoittuvan kaarevan istuinpenkin päälle. Penkin runko on tehty niinikään betonisista muurikivistä ja istuinosa verhottu puulla. Autotallin ja grillikatoksen edusta on ladottu neliömäisistä betonikivistä. Alueelle johtaa nurmikon pinnan tasoon asennetut askelkivet oleskelupatiolta.

Jo sinällään eläväistä ruskeavalkoista Loimukivet 60 – kivisarjaa täydentämään on asennettu pyöreä pinnoite mustista kaarrekivistä.

Muurikivi taipuu tyypistä riippuen myös pyöreäksi tulipesäksi.

Kaarevaa kivipatioita reunustaa puinen istuinpenkki jonka runko on tehty betonisista muurikivistä.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.