Siniristilipun nostaminen salkoon on yksi tapa juhlistaa 100-vuotta täyttävää isänmaata. Lipputanko sijoitetaan puutarhassa keskeiselle, maisemallisesti esteettiselle näköpaikalle mieluiten lähelle päärakennusta. Sijaintipaikan on myös hyvä olla avoin, jolloin lippu voi liehua vapaasti talon harjakorkeuden yläpuolella kauaksi näkyen.
Kolme eri kiveysvaihtoehtoa lipputangon ympärille
Siisti pihakiveys lipputangon ympärillä tekee kunniaa lipulle. Tasaisen kiveyksen päältä lippu on myös miellyttävä nostaa salkoon.
Esimerkki 1- ympyriäinen kiveys betonikivistä
Etenkin nurmikolla sijaitsevien lipputangon jalan tyvellä näkee usein kasvavan silmiinpistäviä heinätupsuja. Ympyriäinen, maanpinnan tasoon asennettu pihakiveys selkeyttää salon ympärystä ja helpottaa ympäristön hoitotyötä. Pyöreän pinnoitteen latominen on mahdollista betonikivien kaarrekivisarjoilla ilman kivien leikkaamisia. Nurmipinnan tasoon upotetuttuja askelkiviä pitkin kulku salolle onnistuu kuivin kengin myös sateisina päivinä ruohon ollessa kostea.
Esimerkki 2 – koristesoraa ja kasveja pihakivikehyksellä
Ympyriäinen teema salon juurella jatkuu myös vaihtoehdossa kaksi, jossa raita betonikivistä rajaa katekankaan päälle levitetyn koristesoraverhouksen lipputangon tyvellä. Aluetta elävöittää soraverhouksen poikki halkova kapea laattakäytävä, joka jatkuu maanpinnan tasoon asennettuna polkuna nurmikon läpi. Lipputangon ympärille ja läheisyyteen ei ole hyvä istuttaa korkeaa kasvillisuutta. Matala, hillitty kasvillisuus sen sijaa puoltaa paikkaansa salon juurella.
Esimerkki 3 – matala muuri salon ympärillä
Lipputangon ympäryksen voi verhota myös matalalla muurilla, jonka päällinen on osittain pinnoitettu pihakivin lipun nostoa varten. Muurin reunoille on jätetty multatilaa kesäkukille, esimerkiksi sini-valkoiselle orvokki-istutukselle. Muurin koko ( halkaisija ) ja korkeus mitoitetaan niin että rakenteen päälle voi nousta vaivatta ilman apuvälineitä ja lipunnostolle on riittävästi tilaa. Muurin tyvellä nurmikon pinnan tasoon asennettu betonikiveys puolestaan pitää yleisilmeen siistinä estäen ruohotupsujen syntymisen muurikiveä vasten ruohonleikkuun jäljiltä.
Liputtaminen on kansalaisoikeus
Liputtaminen on jokaisen suomalaisen oikeus. Seuraavan kerran liputetaan jo tulevana sunnuntaina Mikael Agricolan päivänä 9.4 suomen kielen kunniaksi. Virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi liputtaa saa kuitenkin aina kun tuntee juhlaan olevan aihetta. Liputtamista, lipputangon kokoa yms. koskevia sääntöjä ja ohjeistusta löytyy mm. Suomalaisuuden liiton sivuilta.
#suomi100 #pihaelämää #pihatkuntoon
Liputtamista koskevaa tietoutta