Logo header

Pihapinnan kallistukset


Pihamaan kuivatustarve tulee huomioida jo rakennuksen kuivatusjärjestelmiä suunniteltaessa. Tarve tarkistetaan aina tapauskohtaisesti muistaen, että vesiä ei saa luvatta johtaa naapuritontille. Monissa kaupungeissa rakennusvalvonta edellyttää erillistä suunnitelmaa pinta- ja salaojavesien ohjaamiseksi kunnalliseen sadevesijärjestelmään jo rakennuslupahakemuksen yhteydessä, tai viimeistään lopputarkastuksessa. Vaikka velvoitetta erillisen suunnitelman tekemisestä ei rakennusvalvontaviranomaisten taholta olisikaan, kannattaa sadevesien johtamiseen perehtyä oman edun vuoksi viimeistään hyvissä ajoin ennen piharakentamisen aloittamista.

Tulevat pintavesikaltevuudet huomioidaan jo pohjatöiden yhteydessä. Pienillä kivettävillä alueilla kaltevuuksien määrittäminen onnistuu vesivaa´alla eli vatupassilla. Laajoilla pihakiveyksillä oikeat kallistukset varmistetaan vaaituskojeella.

Pinnat kallistetaan aina rakennuksista poispäin. Minimikallistus on 2 %, eli yhden metrin matkalla kallistus on vähintään 2 cm.. Vesien johtaminen rakennuksista poispäin on paitsi päärakennuksen myös muiden rakennusten, kuten autotallin rakenteiden kannalta välttämätöntä, sillä taloon päin valuva vesi voi vaurioittaa perustuksia, ja johtaa jopa homeongelmiin.

Katoilta vesikourujen ja syöksytorvien kautta lähelle rakennusten sokkeleita tulevia vesiä ei myöskään sovi johdattaa rakennuksen perustuksen salaojiin, vaan ne on ohjattava loitommalle rakennuksesta muilla konsteilla. Useimmiten johdatus tapahtuu syöksytorvien alle asennettavien pienten kaivojen, ja niihin liitettävien putkistojen avulla.

Vesikourut ja loiskekupit

Vesikouruilla ja loiskekivillä johdetaan sadevedet pois pihakivipäällysteeltä ja rakennusten vierustoilta. Tuotteet sopivat niin väreiltään kuin muotojensa puolesta yhteen laattojen ja päällystekivien kanssa.

Kourulaatat

Sadevesien poisohjaamiseksi kiveyksiltä voidaan käyttää myös kourulaattaa, joka päällysteen reunaan asennettuna toimii sekä kiveyksen rajaajana, tukena että vesikouruna.

Kaivonkansien ympärys

Kun kiveysalueelle jää kaivonkansi, yleisperiaate on, että rakenne rajataan täysillä kivillä ja katkaistujen kivien määrä minimoidaan. Monelta kivivalmistajalta löytyy myös ympyräladonnan mahdollistava kivimalli tähän tarkoitukseen.

xxx

Kourulaatta

Markkinoilla on monenlaisia veden johdatukseen soveltuvia pihakivituotteita. Kourulaatan koko on kourun etenemissuunnassa 420 mm, toiseen suuntaan 418 mm + 2 mm asennusnystyrä. Vain 1,5 mm kourusyvyydeltään oleva kourulaatta soveltuu hyvin asennettavaksi mm. 420x420x80 mm laatan tai muiden moduliin sopivien tuotteiden, kuten esim. 278x138x80 mm suorakaidekiven kanssa.

Lisätietoja: http://www.formento.fi/

x
 Powered by: SOLU / e21 Solutions Oy