Pihasuunnitelma on avain viihtyisän puutarhan rakentamiseen. Siitä on apua teitpä pihan valmiiksi kerralla, tai vaiheittain osissa muutaman vuoden periodilla. Pihasuunnitelma kannattaa laatia tai teettää vihersuunittelijalla hyvissä ajoin kevättalvella, sillä lumen ja roudan sulamisen jälkeen on totetuttamisen aika.

Edellisessä blogissa paneuduimme suunnittelun perusteisiin ( Suunnittele unelmiesi piha ) Nyt käymme vähän yksityiskohtaisemmin pihasuunnitelmaa läpi.

Nro1 Jätehuolto

Jätekatos sijoitetaan tontilla paikkaan johon jäteauto pääsee lähelle ja säiliö on helposti tyhjennettävissä. Tyhjentäjän työtä helpottaa tasainen betonikivin pinnoitettu alusta jolla jäteasiaa on vaivatonta liikutella.

Nro 2 Pihatie ja kääntöpaikka

Betonikiveys antaa viimeisen silauksen pihatielle ja samalla koko puutarhan sisäänkäynnille. Kiveyksen väri kannattaa valita yhteensopivaksi asuinrakennuksen ja pihan muiden rakenteiden sävyjen kanssa. Betonikivien värivaihtoehtoja, ja muuta hyödyllistä tietoa, löytyy mm. pihakivivalmistajien kotisivuilta.

Pihatietä reunustaa tontin rajan puolella upotettava reunakivi, joka sekä tukee kiveystä että ohjaa hulevesien kulkua. Rakennuksen pohjoisseinustalla viheralueen ja ajoväylän erottaa toisistaan upotettavaa reunakiveä sirompi betoninen reunakivi.

6 cm:ä paksu betonikivi kestää hyvin henkilöauton painon. Jos tiellä on tarvetta liikkua myös raskaalla kalustolla kannattaa pinnoitteeksi valita 8 cm:ä paksu kivi. Upeat alppiruusut puhkeavat kukkaan alkukesällä puolivarjoisen pihatien varrella.

Nro3 Seinivieret

Rakennuksen kosteusongelmien eliminoimiseksi seinivierustat kannattaa täyttää ilmavalla sora-aineksella. Esteettisiä verhousmahdollisuuksia on useita, voimakkaasti profiloitu luonnokiveä muistuttava Louhikivi yksi monista.

Nro4 Pääsisäänkäynti

Fiksu pihakiveys viimeistelee sisäänkäynnin julkiasun ja vähentää hiekan kantautumista sisälle. Hieman laajennettuna tilaa jää tarvittaessa myös pyörille. Värikkäillä kesäkukkaistutuksilla saadaan sisäänkäynnin edustalle pirteää ilmettä ja vuosittaista vaihtelua.

Nro5 Tomutus- ja pyykinkuivaus

Tomutus- ja pyykinkuivaustelineet sijoitetaan monesti suoraan kodinhoitohuoneen jatkeeksi jos mahdollista. Telineiden alustoiden kiveäminen tekee niiden käytön miellyttävämmäksi ja helpottaa pihan hoitotyötä. Peruslaatta palvelee hyvin huoltopihan alustana.

Nro6 Oleskelu

Oleskelualue on puutarhan sydän, kesäinen olohuone jonka kivetyllä tasaisella alustalla on huoleton liikkua ja puutarhakalusteet pysyvät keikkumatta paikoillaan. Puurakenteinen pergola pation yllä suodattaa valoa, ja toimii vaikkapa köynnösten tukena.

Nro 7 Muurit ja portaat

Matala, noin puolimetriä korkea muuri hävittää tehokkaasti korkoeron toimien samalla tilanjakajana oleskelun ja muun puutarhan kanssa. Muurikivistä rakennetut tukirakenteet ja istutusaltaat tarjoavat lisäksi erinomaisen kasvutilan puutarhan kasveille, ja hyvät puitteet rappuaskelmille. Betonisten pihakivien valikoimista löytyy useita eri valmiita rappuratkaisuja; rappukiviä- ja laattoja, jotka helpottava maastoportaiden tekemistä.

Muuri-istutuksiin sijoitetut pollarivalaisimien teho riittää turvaamaan liikkumisen rappusissa. Myös itse muuriin on asennusvaiheessa helppo sijoittaa kiven kokoon mitoitettu muurivalaisin. Turvallisuuden ohella valo luo tunnelmaa puutarhaan.

Nro 8 Käytävät

Kivetty käytävä yhdistää päärakennuksen ja rantasaunan toimintoineen toisiinsa. Mitä pienempi pinnoitteena käytetty kivi on, sitä oleellisempaa on kiveyksen reunatuenta.

Jalankuljettavilla pihakäytävillä kiven paksuudeksi riittää 6 cm:n vahvuinen betonikivi tai 5 cm:n paksuinen laatta.

Nro 9 Grillaus ja askelpolut

Kehäkivistä ladottu pyöreä grillipaikan alusta pehmentää osaltaan rantasaunan ympäristön kantikkaita muotoja. Saunalta johtavat askelkivet uimapaikalle ja laiturille ovat kiinteiden käytävien kevyempi vaihtoehto. Askelkivet voivat olla muodoltaan pyöreitä, suorakaiteita tai vaikkapa epämääräisen muotoista luonnonkiveä. Ne upotetaan maanpinnan tasoon niin ettei kivi häiritse nurmikonleikkuuta.

Askelkivien etäisyys toisistaan on tärkeää mitoittaa käyttäjän todellisen askelpituuden mukaan 🙂

Nro 10 Vesiraja

Isohkot maakivet, erilaiset muurirakennelmat tai kivikorit toimivat eroosion estona veden pinnan ollessa keväällä korkeimmillaan.

Betonisista muurikivistä vesirajaan rakennettu tukimuuri torjuu tehokkaasti eroosiota hyvin pohjattuna, harajateräksin ja betonivaluin vahvistettuna.

Massiivista laiturirakennetta piristää istutus koristeheinistä

Nro 11 Hyötypuutarha

Kasvattipa keittöpuutarhassa yrttejä puisissa viljelylaatikoissa tai pihakivistä tehdyissä raameissa on hoidon kannalta huomattavasti helpompaa kun kehikot sijaitsevat kiveyksellä nurmikon sijaan. Muutama hedelmäpuu, marjapensas ja komposti kuuluvat perinteisesti hyötypuutarhan yhteyteen.

Nro 12 Leikki

Perheen pikkuväen oma pihakiviterassi on piristävä jatke leikkimökille. Leikkialueen pinnoiteena turvalaatta on betonilaattaa pehmeämpi vaihtoehto esim. keinun tai liukumäen alustana.

Puutarhaan on hyvä jättää vapaata tilaa pihapelejä varten.

Kasvillisuus

Kasvit piristävät, tuottavat mielihyvää ja viimeistelevät viihtyisän puutarhan. Ne tarjoavat näkö- ja tuulensuojaa ja toimivat pihan rajaajina. Puut ja pensaat muodostavat puutarhan rungon ja raamit. Perennapenkit toimivat värikkäinä katseenvangitsijoina ja kesäkukat täydentävät kukkaloistoa.

Kasvivalintoihin vaikuttavat mm. ilmastollinen kasvuvyöhyke ja ilmansuunnat.
Maamme on jaettu kahdeksaan kasvuvyöhykeeseen hedelmäpuiden ja puuvartisten koristekasvien menestymisen suhteen alkaen eteläisen Suomen vyöhykkeistä Ia ja Ib. Kasvuvyöhykkeisiin voi tutustua esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen kotisivuilla. Puutarhan peruskasveiksi on hyvä valita asuinpaikkakunnan kasvuvyöhykkeellä menestyviä kasveja, ja täydentää halutessa valikoimaa kokeilumielessä aremmilla ja erikoisemmilla lajeilla ja lajikkeilla.

Puutarha-alan lehdistä, -kirjoista ja netistä googlemalla löytyy runsaasti lajikohtaista tietoa kasvien ominaisuuksista ja kasvupaikkavaatimuksista. Kiinnitä huomiota mm. kukinta-aikoihin, ja poimi puutarhaasi eri aikaan kukkiva lajeja ja lajikkeita niin pihasi kukkii keväästä syksyyn. Paneudu tontin valo-olosuhteisiin. Suurin osa kasveista viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Valitse varjoon vähään valoon tyytyviä lajeja. Tutustu ja tiedosta myös eri kasvien koko täysikasvuisena. Lajien ja lajikkeiden koossa ja kasvunopeuksissa on suuria vaihteluja.

Punakukkaiset koristeomenapuut ovat viehättäviä koristepuita. Perinteinen pihasyreeni sopii niin yksittäispensaaksi kuin kasviaidanteisiin. Muuri-istutuksista voi loihtia vaikkapa japanilaistyylisiä katseenvangitsijoita.

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.