Muurikivien asennus
Tukimuurin "pohjakerros" on ladottava erityisen tarkasti. Huolellinen aloitus varmistaa koko muurikiveyksen onnistumisen. Asentamisessa käytetään apuna vesivaakaa, jolla varmistetaan muurikivien suoruus kivi kiveltä työn edistyessä. Kumivasaralla saa tarvittaessa napautettua kiven oikeaan asentoon. Mikäli muuriin tulee suora kulma, kivien latominen aloitetaan kulmakivellä. Linjalangat pingotetaan kulmasta muurin kumpaankin suuntaan, niin että ne osoittavat muurikiveyksen ensimmäisen kerroksen etu- ja yläreunan.
Seuraavia kerroksia ladottaessa edellisen kivikerroksen pinta puhdistetaan hiekasta ja irtokivistä. Kukin kerros aloitetaan kulmasta kulmapalalla. Pystysaumojen tulee olla limittäin tiililadonta periaatteella, jolloin rakenne on mahdollisimman tukeva ja huolitellun näköinen.
Muurin routaeristäminen
Asennustyön edetessä muurin taakse lisätään maata esimerkiksi joka toisella ladontakerroksella. Lähimmäksi muuria on hyvä lisätä esimerkiksi vettä läpäisevää hiekkaa. Muurin taakse asennettu routaeristelevy estää kylmän tunkeutumista muurin läpi maakerroksiin. Ylin kerros voidaan viimeistellä ns. päällyskivellä, joka laastilla kiinnitettynä antaa muurille viimeistellyn ilmeen.
Muuri kallistuu taaksepäin
Muurikivityypistä riippuen muurista useimmiten tulee automaattisesti jonkin verran taaksepäin kallistuva. Kivet lukkiutuvat toisiinsa, ja rakenne on luja maapaineita vastaan.
Ilman sidoslaastia ladotun muurin suurin suositeltava korkeus on 70 cm. Tätä korkeammat muurit vaativat rakenteen vahvistamista harjateräksellä, laastilla ja/tai betonimassalla. Lisäksi korkeat muurit vaativat usein myös rakennusluvan.