Aita muurikivistä

Betonisia muurikiviä, joiden molemmat julkisivut ovat viimeisteltyjä lohkottuja tai sileäpintaisia, on mahdollistaa käyttää myös aitojen rakentamiseen. Tarvittava lujuus saadaan käyttämällä pystyaukoissa vahvistuksena harjaterästä ja täyttämällä reiät betonimassalla. Siisti kansikivi tekee aidasta huolitellun ja näyttävän.

Muurikiviaidan perustus

Muurikivistä tehtävän aidan perustus on hyvä tehdä aina routimattomaksi. Jos perusmaa on routimatonta, matalien muurien pohjaukseksi riittää humusmaan poistaminen ja korvaaminen murskesoralla (0-18 mm). Ennen kivien asentamista tiivistetyn, kantavan kerroksen päälle levitetään muutaman sentin vahvuinen asennushiekkakerros.

Muurikivisokkeli sopii erityisen hyvin aitaratkaisuksi silloin, kun tonttien välillä on huomattava korkoero.

Myös korkeita aitarakenteita voidaan rakentaa muurikivistä. Tällöin aidan ilmettä voidaan keventää  jatkamalla muurikiviaitaa puusta tehdyllä säleaidalla.

Betonikivistä näyttävä aita

Betonisista muurikivistä sekä puusta valmistetuista rakenteista tai elementeistä syntyy yksilöllisiä aitarakenteita. Valmiita malleja ja ratkaisuja kannattaa tiedustella kivivalmistajilta.

Ennen aidan rakentamiseen ryhtymistä on tärkeätä muistaa, että aidan rakentaminen on kaava-alueilla luvanvaraista.

Portinpylväät muurikivistä

Reiällisistä muurikivistä voi oheisen piirroksen mukaan rakentaa myös näyttävät portinpylväät. huolellinen pylväiden perustus sorakerrokselle ja raudoitus sekä betonivalu reikiin tekee pylväistä tukevan.