Kävely- ja pihatiet

Kävely- ja pihatiet ovat jalan kuljettavien polkujen ja oleskelualueiden ohella yleisimmät pihakivillä päällystettävät alueet puutarhassa. Kulkureittien paikat olisi hyvä huomioida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä kävely- ja pihateiden sijainnin ollessa tiedossa heti kaivutöiden alkaessa, niiden pohjat voidaan tehdä rakennuksen pohjustusten yhteydessä. Tällöin kulkureittejä voidaan hyödyntää jo rakennustyön aikana, ja samalla niiden pohjat tiivistyvät luonnostaan.

Pihakiveyksen edut

  • Pihakiveys on pitkäikäinen. Se kestää raskasta kulutusta ja hyvin pohjustettuna myös autolla ajoa.
  • Pihakiveys viimeistelee talon ympärillä olevan pihamaiseman
  • Pihakiveys vähentää pölyhaittoja ja on helppo pitää puhtaana. Pihakiveyksen ansioista hiekan ja roskien kantautuminen sisälle vähenee.

Pihateiden ja – käytävien mitoitus

Erillisten pihateiden tarpeellisuus riippuu paljon autotallin tai – katoksen sijoittumisesta tontille. Usein toiveena on päästä autolla lähelle sisäänkäyntiä vähintäänkin huoltoajon verran. Tällöin pinnoitettava pihatie on mitoitettava vähintäänkin 2,5m:n levyiseksi. Omakotitalon jalan kuljettavien käytävien ei tarvitse olla leveitä. 1,2 m:n leveys riittää, jolloin kaksi henkilöä voi kohdata vaivattomasti. Pienimmät polut voivat olla jopa vain puolen metrin levyisiä. Sisäänajotien leveys on suositeltavaa olla noin 3 metriä. Pysäköintialueen minimimitta on 2,5 x 5 m.

Pihan ajoteiden päällysteet

Autotallin edusta, kääntöpaikka, pysäköintialue ja pihatiet vaativat kantavan ja kulutusta kestävän pinnoitteen. Tarkoitukseen soveltuvat parhaiten paksut neliö- ja suorakaidekivet sekä reunaprofiloidut ns. sidekivet. Tosiinsa sitoutuvat sidekivet käyvät hyvin myös kaltevien pintojen ja loivien luiskien pinnoittamiseen.

Pihakivien suositeltava vahvuus autolla liikennöitävillä alueilla on 8 cm, mutta erittäin hyvin pohjattuna myös 6 cm:n vahvuinen pihakivi kestää hyvin henkilöauton painon. Pihalaattoja käytettäessä laattojen vahvuuden on oltava 8 cm.

Ympyrakuvio Pihan valaistuksen asentaminen hoituu kätevästi kiveysten asentamisen yhteydessä.

Kävelyteiden päällysteet

Kävelyteiden päällysteeksi sopivat niin pihakivet kuin – laatat. Jalan liikuttavat tiet ovat usein luonnollisimmillaan hieman kaarevina, joten valintoja tehtäessä kannattaa tutustua myös kivityyppeihin, jotka mahdollistavat kaarevan ladonnan ilman kivien leikkaamista. Pihakivien paksuudeksi kävelyteillä riittää 6 cm. Tarkoitukseen sopivien laattojen vahvuus vaihtelee yleensä 3,2 - 8 cm:n välillä.

Sisäänkäynti Pihan kulkuväylät mukailevat kauniisti istutuksia.

Värit ja muodot

Pinnoitteisiin saadaan elävyyttä pyöreillä ja kaarevilla muodoilla, sekä erilaisten ladontamallien ja värien avulla. Päällysteen väri kannattaa valita harkiten niin, että se sointuu talon väritykseen. Värivaihtoehtoja on runsaasti. Tavallisen harmaan sijaan voit valita mm. erisävyisiä ruskeita, mustia, harmaita, punaisia, punamustia tai keltaisia pihakiviä tai -laattoja. Väri elävöittää pihakiveystä ja tekee siitä yksilöllisen.


Reikäkivet ja -laatat

Reikäkivet ja -laatat sopivat alueille, joille halutaan sekä vihreyttä että kantavuutta. Reikäkivin tehty kiveys on myös hyvin vettä läpäisevä. Kivien kolot täytetään mullalla ja kiveys vihreytetään kylvämällä rakoihin heinän siemeniä.