Tapahtumien toukokuu

Kevään edetessä  puutarhatapahtumissa vallitsee runsaudenpula. Toukokuu suorastaan hellii viherpeukaloita ja pihanikkareita, sillä jokaiselle viikonlopulle on tarjolla kiinnostavia messuja, markkinoita ja näyttelyitä eri puolilla Suomea.   Loppukuusta on  lisäksi jälleen mahdollisuus kurkistaa puutarhaharrastajien yksityispihoihin Loviisassa. Tarvitsee siis vain valita omaa intressiään parhaiten palvelevat tilaisuudet ja nauttia monipuolisesta tarjonnasta.

Myös muualla Euroopassa vastaanotetaan kevättä erilaisin puutarhatapahtumin.  Esimerkiksi piipahdus keväisessä Virossa  Türin kukkamarkkinoilla  on  muodostunut monelle kasviharrastajalle jo perinteeksi.   Keukenhofin kukkapuiston portit Hollannissa ovat avoinna vielä muutaman viikon,  ja aina upea Chelsea  Flower Show Lontoossa tarjoaa puolestaan niin silmänruokaa kukkien ystäville kuin kansainvälistä näkökulmaa piharakentamiseen.

6.-7.5.2017 Floralia puutarhanäyttely, Kempele
13.5.2017 Kotipuutarha VERSOO,  Helsinki
18.5.2017 Annalan taimitori, Helsinki
20.5.2017 Marketanpuiston Puutarhapäivä, Espoo
20.5.2017 Ruukin puutarhamessut
20.-21.5.2017 Minifarmi ja Kukkamessut, Uusikaupunki
20.-21.5.2017 Haapajärven Puutarha, Piha & Vapaa-Ajan Messut
25.5.2017 Jyväskylän Puutarhamarkkinat
25.-28.5.2017 Hangon puutarhapäivät
27.5.2017 Rautalammin Puutarhamessut,
28.5.2017 Loviisan avoimet puutarhat
31.5. 2017 Mikkelipuiston kevättapahtuma, Mikkeli

Puutarhatapahtumia muualla

13.-14.5.2017 Trädgård ocn Uterum, Villa Långbers, Tällberg, Ruotsi
19.-21.5.2017 Margretetorps Trädgårdsmässa, Hjärnarp, Ruotsi
23.3.-21.5.2017 Keukenhof, Hollanti
19.-21.5.2017 Türin kukkamarkkinat, Viro
23.-27.5.2017 Chelsea Flower Show, Lontoo, Englanti
26.-28.5.2017 Hem och Trädgårdmässa, Halmstad, Ruotsi

13 vastausta artikkeliin “Tapahtumien toukokuu”

  1. DavidScunc sanoo:

    it’s my very first time visiting your blog and I’m very interested. Thank you for sharing and keep up 😉
    http://www.pizzaamsterdam.nl/find-some-personalized-essay-writing-help-with/

  2. OscarSaimi sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “This is patently absurd; but whoever wishes to become a philosopher must learn not to be frightened by absurdities”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    https://jtcw.jp/essay-writing-person-crafting-and-online-essay/

  3. KennethHoips sanoo:

    I apologize for off-topic, I’m considering about building an enlightening site for college kids. May probably commence with publishing interesting facts such as”Termites outweigh humans by almost ten to one.”Please let me know if you know where I can find some related information and facts such as right here

    http://www.liordrori.co.il/?p=10919

  4. OscarSaimi sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “Man is the measure of all things”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    http://www.ververeps.com/term-paper-writing-service-for-student-requires/

  5. MerioNCoera sanoo:

    I browsed through this website and you have so much handy information, bookmarked 🙂
    http://busanseniorexpo.com/2016/10/23/solid-and-reasonably-priced-online-editing-service/

  6. KennethHoips sanoo:

    I apologize for off-topic, I’m thinking about making an instructive internet site for students. May possibly start with publishing interesting information like”Banging your head against a wall uses 150 calories an hour.”Please let me know if you know where I can find some related info like right here

    http://defensacivil.regionhuanuco.gob.pe/index.php/2017/12/29/the-way-to-create-a-university-application-essay-2/

  7. OscarSaimi sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “All that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    https://shinykitchens.com.au/what-s-better-essay-writing-by-yourself-or/

  8. MerioNCoera sanoo:

    Good post, I enjoyed it very much.I was pretty lucky to find your website. It’s got a lot of helpful information!
    http://damchi.net/2018/02/18/custom-essay-writing-services/

  9. BryanEscax sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “God is dead! He remains dead! And we have killed him.”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    http://geopro31.ru/2017/02/17/custom-essay-writers-are-the-best/

  10. JamesEming sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “Things alter for the worse spontaneously, if they be not altered for the better designedly”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    http://www.massivdesign.dk/craft-the-pieces-of-paper-most-beneficial/

  11. MerioNCoera sanoo:

    I am fascinated. I do not think I’ve met anybody who knows as much about the topic. You should make a career of it, honestly, awesome site
    http://www.zennorchapelguesthouse.com/essay-help-web-based-as-writing-services-through/

  12. KennethHoips sanoo:

    Sorry for off-topic, I’m considering about building an instructive web-site for pupils. Will possibly commence with posting interesting information like”98% of all murders and rapes are by a close family member or friend of the victim.”Please let me know if you know where I can find some related information and facts like right here

    http://www.liblad.no/2016/12/02/cheap-custom-essays-1339/

  13. BryanEscax sanoo:

    I like to get my inspiration from really meaningful phrases said by truly great people like “Is man merely a mistake of God’s? Or God merely a mistake of man’s?”, do you know where I can find thematic compiltaions of those?

    http://www.annesley.sa.edu.au/cheap-custom-essays/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Varmenne: vastaa laskutehtävään

Pihakivi.com – Tietoa piharakentamisesta

Pihakivi.com sivusto on pihasuunnittelun, -rakentamisen ja

kunnostamisen idea- ja tietopankki.

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset

pihakivivalmistajat.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ?

Pyrimme kehittämään sivuja  koko ajan palvelemaan

paremmin lukijoidemme tarpeita.

Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä ».

  • BETONILAATTA OY

    Alakyläntie 3 20250 Turku Puh. 02 511 8800 www.betonilaatta.fi
  • LAMMIN BETONI OY

    Paarmamäentie 8 16900 Lammi Puh. 020 753 0400 www.lamminbetoni.fi
  • RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY

    Kukonkankaantie 8 15880 Hollola Puh. 03 877 200 www.rakennusbetoni.fi
  • LAKAN BETONI OY

    PL 42 (Linnunlahdentie 2, 4a) 80101 Joensuu Puh. 0207 481 200 www.lakka.fi
  • RUDUS BETONITUOTE OY

    Pronssitie 1 00440 Helsinki Puh. 020 4474 301 www.rudus.fi

  • LUJABETONI OY

    Harjamäentie 1 71800 Siilinjärvi Puh. 020 789 5500 www.lujabetoni.fi
  • HB-BETONITEOLLISUUS OY

    Laastitie 1 40320 Jyväskylä Puh. 020 788 1800 www.hb-betoni.fi
  • NAPAPIIRIN BETONI OY

    Jämytie 2 96910 Rovaniemi Puh. 020 7933 200 www.napapiirinbetoni.fi
  • BETONITEOLLISUUS RY

    PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Puh. 09 12991 www.betoni.com
JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä »