Mökkielämää

Jälleen on se aika vuodesta jolloin mökkikansa pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa, ja suuntaa luonnonhelmaan veden äärelle tai kohti maaseudun rauhaa.  Vapaa-ajan asunnolla viihdytään toisinaan jopa niin hyvin että miljööstä muodostuu pikkuhiljaa ympärivuotinen koti.

Pihakiviä ja kunttaa

Betoniset pihakivet helpottavat lomalaisen arkea mm. mökin kulkureittien ja oleskeluterassien päällysteenä.  Esimerkiksi eläväpintaiset ajanpatinaa huokuvat betonikivet ja pinnaltaan profiloidut luonnonkiviä muistuttavat pihakivet sopivat erinomaisen hyvin luonnonläheiseen ympäristöön. Lohkopintaisten muurikivien avulla voidaan helposti häivyttää viettävän mökkipihan korkoeroja.  Männikköisellä tontilla muurin päällinen on puolestaan luontevaa verhota hoitovapaalla metsänsiirrännäisellä eli kuntalla koristepensaiden,  perennojen tai nurmikon sijaan.

Mökkipiha SA

Kolmen sortin pihakiven rinnepatio

Loma-asunnon metsäinen maasto laskee toisinaan hyvinkin voimakkaasti kohti rantaa. Tukimuurin avulla jyrkkäänkin rinteeseen voidaan rakentaa viihtyisä oleskelutasanne.  Kaarevaan muotoon taipuva muurikivi tukee kauniiseen järvimaisemaan aukeavan kiviterassin takana olevat maamassat paikoilleen. Varsinainen terassi on päällystetty eläväpintaisella hillitysti profiloidulla kivellä  ja rinteen verhoamiseksi käytetty betonista luonnonkivijäljitelmää sorasaumauksella.  Siinäpä mukava istua iltaa tasaisella kivipatiolla ja kohottaa malja keskikesän juhlan kunniaksi.

Oikein hyvää,  huoletonta ja ennen kaikkea turvallista Juhannusta!

kiviterassi rinne SA

Lue lisää mökkipihan suunnittelusta TÄÄLTÄ.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne: vastaa laskutehtävään

Pihakivi.com – Tietoa piharakentamisesta

Pihakivi.com sivusto on pihasuunnittelun, -rakentamisen ja

kunnostamisen idea- ja tietopankki.

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset

pihakivivalmistajat.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ?

Pyrimme kehittämään sivuja  koko ajan palvelemaan

paremmin lukijoidemme tarpeita.

Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä ».

  • BETONILAATTA OY

    Alakyläntie 3 20250 Turku Puh. 02 511 8800 www.betonilaatta.fi
  • LAMMIN BETONI OY

    Paarmamäentie 8 16900 Lammi Puh. 020 753 0400 www.lamminbetoni.fi
  • RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY

    Kukonkankaantie 8 15880 Hollola Puh. 03 877 200 www.rakennusbetoni.fi
  • LAKAN BETONI OY

    PL 42 (Linnunlahdentie 2, 4a) 80101 Joensuu Puh. 0207 481 200 www.lakka.fi
  • RUDUS BETONITUOTE OY

    Pronssitie 1 00440 Helsinki Puh. 020 4474 301 www.rudus.fi

  • LUJABETONI OY

    Harjamäentie 1 71800 Siilinjärvi Puh. 020 789 5500 www.lujabetoni.fi
  • HB-BETONITEOLLISUUS OY

    Laastitie 1 40320 Jyväskylä Puh. 020 788 1800 www.hb-betoni.fi
  • NAPAPIIRIN BETONI OY

    Jämytie 2 96910 Rovaniemi Puh. 020 7933 200 www.napapiirinbetoni.fi
  • BETONITEOLLISUUS RY

    PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Puh. 09 12991 www.betoni.com
JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä »