Kätevät ja käytännölliset kaarrekivet

Kaarevat muodot istuvat luontevasti suomalaiseen ympäristöön ja pehmentävät rakennusten suoraviivaisia linjauksia. Ns. kaarrekivet monipuolistavat pihakivivalmistajien  tuoteperhesarjoja mahdollistaen ympyräladonnan ilman kivien leikkaamista.  Niiden avulla puutarhojen pyöreät pinnat ja jyrkästikin polveilevat päällystetyt polut ovat helposti toteutettavissa .

Monikäyttöiset kaarrekivet

Mielikuvitusta käyttäen kaarrekiviä voidaan soveltaa piharakentamisessa monin eri tavoin.  Ympyriäisten kivipatioiden ja kaartelevien käytävien ohella niiden yleisimpiä käyttökohteita ovat mm.  kaivojen ympärykset.  Kaarrekivien avulla nämä tonttien ei niin esteettisesti kauniiden, mutta välttämättömien kuivatusjärjestelmien maanpäälliset rakenteet saadaan huolitellusti sulautettua osaksi pihakivipinnoitetta.

kaarrekivi-sadevesikaivo SA kaarrekivi-rännikaivo SA

Kaarrekiviä on saatavana eri väreissä 60 mm:n ja 80 mm:n paksuisina ja niitä on mahdollista yhdistellä myös eri tuoteperheisiin kuuluvien kivien kanssa.  Kaarrekivet viimeistelevät esimerkiksi pyöreiden pilareiden ympärystän, tai kivistä voi latoa vaikkapa sisäänkäyntiä elävöittävän puoliympyrän muotoisen päällysteen sorapinnalle kohtuullisin leikkauksin.

kaarrekivi-pilari SA kaarrekivi-sisäänkäynti SA

Betonikivien käyttö kukkapenkkien rajauksissa nurmenleikkuun helpottamiseksi on jo monelle tuttua.  Kaarrekiviä voidaan hyödyntää samalla periaatteella puiden ympärillä.  Kivet upotetaan nurmipinnan tasoon ja puun tyven ympärille levitetään katteeksi esimerkiksi koristesoraa tai kuorikatetta.  Puun istutussyvyys on sama mitä taimistossa kasvaessaan, joten ylipaksulla katekerroksella ei kannata tukehduttaa taimea. Suojaverkko istutuksen jälkeen etenkin hedelmäpuiden taimille ei ole liioiteltua nykyisten cityrusakoiden ruokailutottumukset tiedostaen.

kaarrekivi-puunympärys SA

Ympyrän latominen

Ympyrämuotoisen kiveyksen latominen aloitetaan keskeltä.  Pyöreän keskuskiven ympärille asennetaan kooltaan pienimmät ja jyrkimmin kaartuvat kivet.  Ympyrän säteen kasvaessa kivikoko muuttuu asteittain. Ulkokehällä palvelevat  jo normaalit suorakaiteen muotoiset peruskivet.

Lue lisää YMPYRÄLADONTA

kaarrekivi-ympyrä SA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne: vastaa laskutehtävään

Pihakivi.com – Tietoa piharakentamisesta

Pihakivi.com sivusto on pihasuunnittelun, -rakentamisen ja

kunnostamisen idea- ja tietopankki.

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset

pihakivivalmistajat.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ?

Pyrimme kehittämään sivuja  koko ajan palvelemaan

paremmin lukijoidemme tarpeita.

Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä ».

  • BETONILAATTA OY

    Alakyläntie 3 20250 Turku Puh. 02 511 8800 www.betonilaatta.fi
  • LAMMIN BETONI OY

    Paarmamäentie 8 16900 Lammi Puh. 020 753 0400 www.lamminbetoni.fi
  • RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY

    Kukonkankaantie 8 15880 Hollola Puh. 03 877 200 www.rakennusbetoni.fi
  • LAKAN BETONI OY

    PL 42 (Linnunlahdentie 2, 4a) 80101 Joensuu Puh. 0207 481 200 www.lakka.fi
  • RUDUS BETONITUOTE OY

    Pronssitie 1 00440 Helsinki Puh. 020 4474 301 www.rudus.fi

  • LUJABETONI OY

    Harjamäentie 1 71800 Siilinjärvi Puh. 020 789 5500 www.lujabetoni.fi
  • HB-BETONITEOLLISUUS OY

    Laastitie 1 40320 Jyväskylä Puh. 020 788 1800 www.hb-betoni.fi
  • NAPAPIIRIN BETONI OY

    Jämytie 2 96910 Rovaniemi Puh. 020 7933 200 www.napapiirinbetoni.fi
  • BETONITEOLLISUUS RY

    PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Puh. 09 12991 www.betoni.com
JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä »