Imeytä osa syksyn sateista maahan

Näin syksyn koleina sateisina päivinä on taas hyvä muistuttaa hulevesien hallinnan tärkeydestä. Ääriolosuhteissa rankkasateilla voimakkaiden sadekuurojen iskiessä eivät kaivot ennätä imemään kaikkia vesiä. Läpäisemättömiltä  pinnoitetuilta alueilta vyöryy valtavia vesimassoja vieden viettävillä alueilla maita mukanaan.  Lisäksi etenkin tänä kesänä ovat kaivot tukkeutuneet poikkeuksellisen runsaasta koivunsiemen määrästä ja havuneulasista.
Yksi tapa eliminoida kaivojen ja sadevesiverkostojen ylikuormitusta rankkasateiden ja voimakkaiden sadekuurojen jälkeen on pinnoittaa osa piha-alueesta pihakivillä, joiden rakenne ja muoto ohjaavat hulevesiä suoraan maahan päällysteen sauman läpi. Perinteisen reikäkiven/laatan rinnalle on tullut usealta valmistajilta mielenkiintoisia kevyemmin asennettavia vaihtoehtoja.

Kun jo pohjarakenteissa huomioidaan veden imeyttäminen ja kiveykset saumataan nolla-ainesta sisältämättömällä soralla, on luontoystävällinen tapa käsitellä sade- ja sulamisvesiä valmis. Sekoittamalla humusta saumaussoraan saadaan vihreyttä –  joskin läpäisykyvyn kustannuksella.  Asianmukaisesti pohjattuna vettä läpäisevät pinnat kestävät myös hyvin kulutusta.

Hulevesiä läpäisevä pihakivi

louhikivi SA  nurmikiven asennus SA

Hulevettä läpäiseviä kiviä on saatavana eri kokoisia, vahvuisia, muotoisia ja nykyään myös väreissä on vaihtoehtoja.

Hulevettä läpäiseviä kiviä on saatavana eri kokoisia, vahvuisia, muotoisia ja nykyään myös väreissä on vaihtoehtoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne: vastaa laskutehtävään

Pihakivi.com – Tietoa piharakentamisesta

Pihakivi.com sivusto on pihasuunnittelun, -rakentamisen ja

kunnostamisen idea- ja tietopankki.

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset

pihakivivalmistajat.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ?

Pyrimme kehittämään sivuja  koko ajan palvelemaan

paremmin lukijoidemme tarpeita.

Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä ».

  • BETONILAATTA OY

    Alakyläntie 3 20250 Turku Puh. 02 511 8800 www.betonilaatta.fi
  • LAMMIN BETONI OY

    Paarmamäentie 8 16900 Lammi Puh. 020 753 0400 www.lamminbetoni.fi
  • RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY

    Kukonkankaantie 8 15880 Hollola Puh. 03 877 200 www.rakennusbetoni.fi
  • LAKAN BETONI OY

    PL 42 (Linnunlahdentie 2, 4a) 80101 Joensuu Puh. 0207 481 200 www.lakka.fi
  • RUDUS BETONITUOTE OY

    Pronssitie 1 00440 Helsinki Puh. 020 4474 301 www.rudus.fi

  • LUJABETONI OY

    Harjamäentie 1 71800 Siilinjärvi Puh. 020 789 5500 www.lujabetoni.fi
  • HB-BETONITEOLLISUUS OY

    Laastitie 1 40320 Jyväskylä Puh. 020 788 1800 www.hb-betoni.fi
  • NAPAPIIRIN BETONI OY

    Jämytie 2 96910 Rovaniemi Puh. 020 7933 200 www.napapiirinbetoni.fi
  • BETONITEOLLISUUS RY

    PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Puh. 09 12991 www.betoni.com
JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä »