Istuta perennat ja havut hyvissä ajoin

Kasvit ja betoniset pihakivet täydentävät toisiaan.  Kasvillisuus lisää kivettyjen alueiden viihtyvyyttä  ja pehmentää massiivisia muureja rennoilla rönsyilevillä versoillaan.  Betoniset pihakivet  puolestaan kehystävät kasviryhmiä korostaen kukkien ja pensaiden kauneutta. Yhdessä kivet ja kasvit muodostavat näyttävän, moni-ilmeisen ja helppohoitoisen pihapiirin.

Ilmastollisesti kestäviä koristepensaita ja -puita voidaan huoletta istuttaa pitkälle syksyyn aina maan routaantumiseen saakka.  Mm. monivuotisille kukille eli perennoille, hedelmäpuille sekä havukasveille on kuitenkin eduksi kun ne istutetaan syyskuun puoleen väliin mennessä, jolloin taimet ehtivät hieman juurtua ennen talven tuloa.

Perennoille sopiva kasvualustan vahvuus on keskimäärin  40 cm.  Ennen istuttamista kasvualustaan lisätään tarvittaessa maanparannusainetta, lannoitetta ja kalkkia. Lopuksi maa muokataan istutuskuntoon joko käsityönä lapiolla tai puutarhajyrsimellä.

Perennoille sopiva kasvualustan vahvuus on keskimäärin 40 cm. Ennen istuttamista kasvualustaan lisätään tarvittaessa maanparannusainetta, lannoitetta ja kalkkia. Lopuksi maa muokataan istutuskuntoon joko käsityönä lapiolla tai puutarhajyrsimellä.

Perennat istutetaan lajista ja lajikkeesta riippuen keskimäärin 30 - 40 cm välein.  Loistokurjenpolvet, jaloangervot ja syysleimut saavat vielä seurakseen keväällä kukkivia sipulikasveja, krookuksia ja tulppaaneja.

Perennat istutetaan lajista ja lajikkeesta riippuen keskimäärin 30 – 40 cm välein. Loistokurjenpolvet, jaloangervot ja syysleimut saavat vielä seurakseen keväällä kukkivia sipulikasveja: krookuksia ja tulppaaneja.

 

Betoninen reunakivi tukee laatoitusta ja reunustaa samalla kasviryhmää.

Betoninen reunakivi tukee laatoitusta ja reunustaa samalla kasviryhmää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varmenne: vastaa laskutehtävään

Pihakivi.com – Tietoa piharakentamisesta

Pihakivi.com sivusto on pihasuunnittelun, -rakentamisen ja

kunnostamisen idea- ja tietopankki.

Sivustoa ylläpitävät Betoniteollisuus ry ja suomalaiset

pihakivivalmistajat.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ?

Pyrimme kehittämään sivuja  koko ajan palvelemaan

paremmin lukijoidemme tarpeita.

Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä ».

  • BETONILAATTA OY

    Alakyläntie 3 20250 Turku Puh. 02 511 8800 www.betonilaatta.fi
  • LAMMIN BETONI OY

    Paarmamäentie 8 16900 Lammi Puh. 020 753 0400 www.lamminbetoni.fi
  • RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY

    Kukonkankaantie 8 15880 Hollola Puh. 03 877 200 www.rakennusbetoni.fi
  • LAKAN BETONI OY

    PL 42 (Linnunlahdentie 2, 4a) 80101 Joensuu Puh. 0207 481 200 www.lakka.fi
  • RUDUS BETONITUOTE OY

    Pronssitie 1 00440 Helsinki Puh. 020 4474 301 www.rudus.fi

  • LUJABETONI OY

    Harjamäentie 1 71800 Siilinjärvi Puh. 020 789 5500 www.lujabetoni.fi
  • HB-BETONITEOLLISUUS OY

    Laastitie 1 40320 Jyväskylä Puh. 020 788 1800 www.hb-betoni.fi
  • NAPAPIIRIN BETONI OY

    Jämytie 2 96910 Rovaniemi Puh. 020 7933 200 www.napapiirinbetoni.fi
  • BETONITEOLLISUUS RY

    PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Puh. 09 12991 www.betoni.com
JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä »